perjantai 15. helmikuuta 2013

Extreme Makeover


Huippuyliopisto-blogi tarjoaa lukijoilleen harvinaisen tilaisuuden päästä seuraamaan äärimmäistä muodonmuutosta: näin Toimi Tuhertajasta tehdään kertaheitolla Toimi Top-Notch!

TkT Toimi Tuhertaja on ollut huippuyliopiston palkkalistoilla määräaikaisissa työsuhteissa niin kauan kuin muistaa. Hän on sympaattinen, kollegoidensa arvostama ja työhönsä paneutuva tutkija-opettaja, jonka erityisalana on hilavitkuttimien historia. Vaikkeivät hänen kurssinsa kuulukaan ammattikurssien kovaan ytimeen, niillä käyvät opiskelijat rakastavat hänen kriittiseen ja laaja-alaiseen ajatteluun kannustavia luentojaan. Opetustyönsä lisäksi Toimi on osallistunut tutkimuksillaan kansainväliseen keskusteluun, jota käydään parissa harvassa erityisalueen julkaisussa. Lisäksi Toimi on kirjoittanut paljon suomenkielisiä selkokielisiä artikkeleita ja käynyt luennoimassa tutkimusaiheistaan niin ministeriöissä kuin ajatushautomoissa.

Nyt Toimilla on kuitenkin ongelma: häntä ei pidetä huippuyliopistokelpoisena, eikä hänen työsuhdettaan siksi aiota uusia. Toimi onkin ilmoittautunut Tuhertajasta Top-notchiksi –valmennukseen, jossa hänestä luvataan leipoa tenure tracker muutamin takuuvarmoin keinoin. Haastattelemme Toimia, joka kertoo tähänastisista kokemuksistaan, sekä hänen henkilökohtaista sparraajaansa Veli Valmentajaa.

Minkälaisiin asioihin keskitytte valmennuksessa?

Veli: Lähtökohtaisesti on arveluttavaa, että Toimi Tuhertaja on jo viisissäkymmenissä. Ensitöiksemme leikkaammekin 20 vuotta pois Toimin iästä ja kas, heti näyttää paremmalta. Jotain pitää tehdä myös Toimin suomalaisuudelle. Onhan niin, kuten Maisa Matkaaja (ks. Väärin kansainvälistynyt) aiemmin tässä blogissa osuvasti totesi, että ulkomailla syntyneet aivot ovat viisaampia. Saammekin kontaktiemme kautta hankittua Toimille kaksoiskansalaisuuden muutamaan tutkimuksen suurvaltaan ja näin hänen profiilistaan tulee kertaheitolla uskottavampi. Meidän ei onneksi tarvitse turvautua sukupuolenvaihdokseen, sillä Toimi on jo valmiiksi mies. Näin todennäköisyys siihen ilmeiseen epäkohtaan, että muodonmuutosprosessi keskeytyisi esimerkiksi raskauden tai äitiysloman vuoksi, on huojentavan pieni.

Toimi: Valmennusohjelmassa on neljä ydinmoduulia ja sen lisäksi itse kunkin lähtötasoarvion perusteella räätälöityjä valinnaispalveluita. Itse olen nyt osallistunut Verkostoilla valtiaaksi-, Kuntosalilla kisakuntoon-, Jämäkästi julkaisijaksi- sekä Opetuksen optimointi-moduuleihin. Erityisesti verkostokurssi on ollut todella hyödyllinen. Nyt tiedän, että jo lentokoneessa voi yhdessä kollegoiden kanssa sopia, keihin konferensseissa luodaan yhteyksiä. Opin myös niksejä, joilla konferenssiin osallistujien aseman saa nopeasti selville, jottei tuhraa aikaansa kaiken maailman jatko-opiskelijoihin ja idealisteihin. Jatko-opiskelijoille kannattaa tosin olla ystävällinen, koska osa heistä on tulevaa huippuainesta.

Mikä on ollut valmennuksen aikana paras oivalluksesi?

Toimi: Olen tajunnut, kuinka auttamattomasti olen päästänyt itseni putoamaan kehityksen kelkasta. Hilavitkuttimet ovat tosiaan historiaa ja niitä tutkimalla saa humanistisen hörhön leiman. Ne eivät kuulu tutkimuksemme kovaan ytimeen, eikä historiasta todellakaan ole mitään hyötyä uusien innovaatioiden keksimiselle. Pitää ajatella laatikon ulkopuolella, you know! Keksiä vaikka joku peli. Olen myös aiemmin osallistunut sellaiseen kirjoittajapiiriin, jossa kehitimme luovaa ilmaisua, mutta kylläpä sekin oli ajanhukkaa. Nyt olen valmennuksessa lukenut kasapäin nuorten kollegoideni käsikirjoituksia oppiakseni oikean genren. Olen myös saanut ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua satoihin kollegoiden huippulehdistä saamiin review-kommentteihin, joiden myötä olen päässyt syventymään julkaisemisen saloihin. Tärkeintä on identifioida keskusteluissa aukko ja avaintyypit ja tehdä tutkimus sen mukaan. Koska syvimmistä innostuksen aiheistani keskustellaan vain marginaalilehdissä, niiden parissa puuhastelu saa jäädä vapaa-ajalle, jota minulla ei kyllä ole.

Veli: Valmennuksessa olemme tosiaan puuttuneet siihen ilmeiseen epäkohtaan, että Toimi julkaisee lähinnä alle ykkösen impact factorin lehdissä. Erittäin epäilyttävältä näyttää se, että Toimi on julkaissut suomenkielisissä tieteellisissä lehdissä. Nämä julkaisut piilotamme katseilta. Jämäkästi julkaisijaksi -moduulin jälkeen Toimi jo pommittaakin oman alansa huippujournaaleja kymmenillä artikkelikäsikirjoituksilla.

Mikä on valmennuksessa ollut haasteellisinta?

Toimi: Ehdottomasti tuo Kuntosalilla kisakuntoon -osio. Rakkauteni hyvään ruokaan ja juomaan näkyy ikävästi keskivartalossa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan yritysjohtajista pätevimpinä pidetään maraton-kuntoisia ja -näköisiä, korkeintaan nelivitosia heteroseksuaaleja miehiä, joilla on kodin kunnossa pitävä vaimo. Löysäily on yliopistollakin nyt ohi. Jokaisen tutkijan pitää olla huippu-urheilija tai ainakin näyttää siltä. Läskit vyötäröllä kielivät ranskalaistyyppisestä elämänilosta, joka kostautuu ennen pitkää bkt:n laskuna ja tutkijoiden tapauksessa impact factorin romahtamisena.

Miten valmennuksessa käsitellään opetustyötä?

Veli: Toimi ryhtyy opettamaan trendikkäisiin aiheisiin liittyviä kursseja, joille haalitaan sekalainen seurakunta eri taustoista tulevia opiskelijoita. Hän ei luonnollisesti enää tuhlaa aikaansa sellaisiin turhuuksiin kuten henkilökohtaisen palautteen antamiseen opiskelijoille, vaan pyrkii tehokkaan optimoinnin keinoin minimoimaan ”opetusloadiaan” kaikin mahdollisin keinoin.

Toimi: Opetuksen optimointini on vielä kesken mutta tulen varmasti saamaan monia käteviä tekniikoita luentojen mediaseksikkyyden lisäämiseen ja omien resurssien säästämiseen. Opiskelijaryhmien kokoa tulen ainakin kasvattamaan, jotta saan tehostettua samalla omaa ajankäyttöäni ja yliopiston panos-tuotos -suhdetta.

Ja kas näin: Toimi on valmis uuteen, uljaaseen yliopistoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti