Yliopisto on lumoava paikka. Sen vetovoima perustuu akateemiseen vapauteen ajatella, tutkia, oppia ja opettaa. Akateeminen työ on kiehtovaa, älyllisesti haastavaa, oivalluksia sytyttävää, uutta luovaa, kriittistä, tuoreita näkökulmia, maailman uudistamista, jälkipolvien kasvattamista. Akateeminen työ on merkityksellistä itsessään.
Tällaista lumotarinaa yliopistoväki yrittää edelleen itselleen kertoa. Oili-Helena Ylijoen (2009) artikkelin Yliopiston lumo (teoksessa Tuukka Tomperi (toim.) Akateeminen kysymys? Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta) mukaan tämä nostalginen, sivistysyliopiston ideaa vaalivaa lumotarina on pieni, joskin sinnikäs vastatarina yliopiston kurjistumistarinalle. Yliopistokriittisen kurjistumistarinan mukaan yliopistoista on tullut akateemisen kapitalismin suodattamia yrityksiä, jotka tuottavat tehokasta ja mukautuvaa työvoimaa talouden palvelukseen. Toimintaa eivät ohjaa akateemiset hyveet ja sivistystavoitteet, vaan taloudellinen kasvu ja kilpailukyky. Työstä on tullut pakkotahtista tehokkuus- ja tuloksellisuusvaateiden määrittämää pätkätyötä (ks. Managerialismin seurauksia ja Managerialisimi ja valta). Uusliberalistinen talouspolitiikka on vienyt mittaroimiseen keskittyneen managerialismin avulla työstä vapauden, ylevät tavoitteet ja työkyvyn.
Ylijoki kuitenkin toteaa, että ”kurjistumistarinaan sisältyvä nostalginen pohjavire – ennen kaikki oli paremmin kuin nyt – kohtaa rajansa, sillä perinteinen elitistinen, professorikeskeinen, hierarkkinen ja miesvaltainen yliopistomalli lienee vain harvojen kaipauksen kohde” (s. 85). Onko kurjistumistarinaan ripustautuminen siis nostalgiaa? Mitä itse asiassa kaipaamme, koemme menettäneemme tai haluamme puolustaa?
Toiveikkaina voimme todeta, että sekä kurjistumistarina että lumotarina toimivat kriittisinä vastatarinoina nykyiselle huippupuheelle. Kurjistumistarina tekee näkyväksi, että emme hyväksy muutoksia, jotka estävät meitä tekemään työtämme hyvällä ja mielekkäällä tavalla. Lumotarina puolestaan vaalii perinteistä yliopistoa ja - Ylijokea mukaillen - sehän se vasta radikaalia nyky-yliopistossa onkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti