Susan Dominus kirjoittaa The New York Times Magazine -lehdessä (31.3.2013) henkilökuvan organisaatiopsykologi Adam Grantista. Grant, 31, työskentelee professorina arvostetussa Wharton Business Schoolissa ja väittää, että avain hänen menestykseensä (ja myös sinun menestykseesi) on väsymätön muiden auttaminen. Grantille vastaamattomia viestejä pullisteleva sähköpostilaatikko ei ole stressin tai turhautumisen aihe, vaan loistava mahdollisuus auttaa muita ja tuntea tyydytystä siitä. Ihmisten halu auttaa ja palvella muita onkin Grantin mukaan aliymmärretty työmotivaation lähde. Antautumalla muiden palvelukseen tiukan uratavoittelun sijaan lisäämme luovuuttamme ja tuottoisuuttamme, väittää Grant.
Dominus kuvaa, kuinka Grant liimasi eräässä tutkimuksessaan sairaalahenkilökunnan käsienpesualtaille kahdenlaisia viestejä. Ensimmäisissä luki ”Käsienpesu estää sinua saamasta tarttuvia tauteja” ja toisissa puolestaan ”Käsienpesu estää tautien tarttumisen potilaisiin”. Saippuaa kului merkittävästi enemmän jälkimmäisellä altaalla. Tutkimustensa pohjalta Grant luokittelee ihmiset kolmeen ryhmään: antajiin, optimoijiin ja ottajiin. Antajat palvelevat muita ilman oletusta vastapalveluksista - tunnet toivottavasti itsekin muutaman kollegan, joilla on aina aikaa auttaa ja tukea muita sekä jakaa kiitosta. Optimoijat auttavat hyötyessään siitä tavalla tai toisella, ja palvelevat erityisesti ihmisiä, joilta on odotettavissa vastapalveluksia. Ottajat taas puolustelevat omaa asemaansa ja pyrkivät hyötymään jokaisessa vaihdossa.
Tiedostamme Grantin luokittelujen yksinkertaistavuuden, emmekä halua niitä erityisesti uusintaa. Kunhan toteamme, että nykyinen kilpailuyliopisto näyttää synnyttävän ennemmin ottajien kuin antajien kulttuuria. Grant itsekin toteaa, etteivät erilaiset tulosmittarit millään tavoita sitä valtavaa panosta, jonka hän muita jatkuvasti tukemalla ja auttamalla antaa maailmalle.
Grantin elämänfilosofialla on myös ilmeinen kääntöpuoli. Kun olet työssäsi aina saatavilla muiden palvelukseen, miten käy muiden ihmissuhteidesi ja esimerkiksi perheesi? Ei liene mikään yllätys, että toimittaja kertoo Grantilla olevan lasten- ja kodinhoitamiseen omistautuneen vaimon, eikä hänen koskaan tarvitse huolehtia ruokakauppaan ehtimisestä tai auton katsastamisesta. Meidän muiden keksittäväksi jää, kuinka elää tasapainoista elämää, jossa muiden palvelemisen voi yhdistää vain yksilöllisiä suorituksia mittaavaan kilpailukulttuuriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti