Huippuyliopiston omassa sidosryhmälehdessä luovuusprofessorina tunnettu Kari Uusikylä toteaa: ”Luovuus voidaan tappaa tehokkaimmin ilmapiirissä, joka on täynnä ahdistavaa arviointia, aikapaineita, palkitsemissysteemejä, kilpailua, valinnanvapauden rajoittamista tai mitä tahansa, mikä vie ajatukset pois itse työstä.” (s. 41)
Hmmm... kuulostaako tutulta? Tunnet kenties työssäsi kiirettä ja suoritumispainetta? Ehkä sinuakin arvioidaan jatkuvasti ja koet siitä ajoittaista ahdistusta? Kollegasi ovat kilpailijoitasi? Sinua ohjataan julkaisemaan tietyllä tavalla ja tietyissä lehdissä? Saatat olla joskus jopa saanut huippujulkaisupalkinnon?
Tuore Acatiimi-lehti (4/13) puolestaan kiteyttää Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton kevätseminaarissa esille nousseita yliopistomaailman trendejä seuraavasti: nopeammin, enemmän, halvemmalla, tiiviimmin, johdetummin, strategisemmin, kurinalaisemmin, kätevämmin, pintapuolisemmin ja liukuhihnamaisemmin (s. 38). Huippuyliopistossa jos missä ollaankin aivan trendin harjalla, puhuuhan johtokin nykyään opiskelusta tuotantolinjana (ennen sentään puhuttiin jos ei kasvatuksesta niin sentään koulutuksesta). Tähän tuotantolinjaan mahtuvat huonosti Uusikylän peräänkuuluttamat luovuuden elinehdot: luottamus, vapaus, leikinomaisuus ja riittävä aika ideoiden kypsyttelyyn.
Sitä niittää mitä kylvää. Onko yliopisto enää tulevaisuudessa se taho, joka pitää huolta yhteiskuntamme luovuudesta ja uusiutumiskyvystä?
On erittäin epätodennäköistä, että huippuyliopistosta nousisi merkittäviä tieteen uudistajia ainakaan yhteiskuntatieteiden puolella. Sellaisia originelleja ajattelijoita kuten Yrjö Engeström ei valitettavasti ole tulossa uuden sukupolven tutkijoista.
VastaaPoistaLuovuus ei kohdistu tutkimuksen sisältöön vaan julkaisupelin siirtojen miettimiseen. Julkaisemisesta ns. huippulehdissä on tullut peliä, jota tutkijoiden odotetaan innolla pelaavan. Harvoin kuulee enää syvällisempää pohdintaa maailman parantamisesta. Tämä on todella sääli sillä menetelmällistä osaamista kyllä olisi. Tutkijat eivät ehdi ja halua enää tutkia todellisia käytäntöjä. Riittää että perehdytään valmiisiin aineistoihin ja tutkitaan mitä media kertoo asiasta.
Milloin amerikkalaisissa huippulehdissä on viimeksi esitetty jokin yhteiskuntatieteellistä keskustelua järisyttävä löydös tai argumentti? Eipä tule mieleen. Näitä lehtiä huippuyliopisto kuitenkin arvostaa rekrytoinneissaan.
Wannabe yliopiston johdolta puuttuu näkemystä ja 'munaa' tehdä omaperäisiä linjanvetoja. Päättäjien olisi syytä herätä ennen kuin liian myöhäistä. Suomalainen tutkimus ei nouse copycat meiningillä ja ostopelaajilla.
Johdon ylimielinen asennoituminen tulee suomalaiselle yhteiskunnalle kalliiksi. Apua olisi tarjolla yliopiston sisällä mutta kriittisiä kommentteja ei haluta kuunnella. Kriittiset äänet leimataan muutosvastarinnaksi. Toisinajattelijoiden uskotaan välittävän vain omasta akateemisesta urastaan.
Johdon arrogantti elitismi istuu huonosti suomalaiseen kontekstiin. Medialle syötetty propaganda kumisee tyhjyyttään.
Ajatellaanpa asioita vähän laajemmin, ehkä jopa tarpeettomankin laajasti, mutta ajatuksia herättävällä tavalla. Usein vahvaan johtamiseen perustuvat yhteisöt pärjäävät yllättävän hyvin, olettaen, että ns. "pärjäämistie" on jokseenkin tiedossa sekä menetelmällisesti että tavoitteellisesti. Esimerkiksi monet diktatorisesti tai muutoin autoritäärisesti johdetut yhteiskunnat ovat kyllä saavuttaneet jopa "maailmanluokan" tason joillain rajatuilla spesiaalialoilla. Ajatellaan vaikkapa Neuvostoliiton menestymistä jääkiekossa, aseteknologian ja avaruustekniikan kehityksessä. Ehkä nykypäivän Kiinassa voi nähdä osittain samoja piirteitä.
VastaaPoistaOngelmat kuitenkin alkavat viimeistään siinä vaiheessa, kun tämä "tie" on kuljettu loppuun. Tosin usein kuitenkin hankaluuksia tulee jo paljon varhemmin. Tien päättyminen ja näennäinen tavoitteiden saavuttaminen ei merkitsekään uuden aikakauden alkua, vaan johtaa usein pysähtymisen aikaan, jolloin toki voidaan yrittää uusia se maailmanmestaruus lätkässä tai muuta kontekstista riippuen tähän verrattavaa saavutusta hakea, mutta pysähtyneisyydestä ei päästä eroon ilman uusia avauksia (eli sitä luovuutta). Ja näitä avauksia ei voi tulla, sillä johtajan tai puolue-eliitin tms. norsunluutorniporukan tehtävänä on olla luova koko kansan tai muun viitekehykseen kuuluvan ihmisryhmän puolesta. Tällaisessa ilmapiirissä usein myös saavutukset jollain kapealla sektorilla ovat erittäin hankalasti hyödynnettävissä tai sovellettavissa muilla osa-alueilla. Lopulta siis ns. priorisoitujenkin sektoreiden kehitys lopahtaa...
Niin, miten tämä liittyy huippuyliopistoon? No moneltakin osin: Jotta luovuus voisi kukkia ja kaikki kehittyä, tarvitaan etenemistä hyvin monella eri saralla. Näiden eri sarojen sanallinen esittäminen on helppoa: Opetuksen on oltava tasokasta, jotta niitä paljon himoittuja uusia kykyjä voisi löytyä. Mitä tasokas opetus sitten oikeastaan on, siitä olisikin syytä "diskuteerata", se on kuitenkin aihealueena niin monisyinen kokonaisuus. Sitten, tieteenteko, sekin pitää olla tietysti tasokasta, mutta mikä on "tasokasta" tiedettä? Miten ihmeessä se ilmenee. Kysymyshän on hirmu tärkeä, ehkä siitäkin pitäisi "diskuteerata". Entä miten saada eri tieteenalat puhaltamaan yhteen hiileen ja löytämään näin uusia avauksia ongelmien ratkaisemiseksi - no ei ainakaan johtajan kaikkitietävällä käskyllä.
Ruotsin mallia on pidetty 1900-luvun suurena menestystarinana. Miten tämä Ruotsin malli sitten loppuen lopuksi syntyi? Kärjistetysti voisi sanoa, että se syntyi siinä vaiheessa, kun kuningas päätti lopettaa alamaistensa käskyttämisen. Alamaiset eivät kuitenkaan ajautuneetkaan turmiolle, vaan alkoivat "diskuteeraamaan" hyvin monilla eri foorumeilla. Turuilla, toreilla, vaaleissa, julkisesti ja yksityisesti, yrityksissä, palavereissa, yliopistoissa... syntyi kulttuuri, jossa uudet avaukset ja mielipiteet sallittiin, jossa ongelmat nimettiin niiden oikeilla nimillä ja yritettiin etsiä niiden syihin ratkaisuja. Avauksia, mielipiteitä, huomioita ja näkemyksiä saatiin, koska niiden esittäjiä (eli tavallisia ihmisiä monissa eri toimissaan) haluttiin kuunnella. Syntyi siis luova yhteiskunta, joka koostui luovista ihmisistä.
Pitäisikö huippuyliopisto brändätä uudelleen neuvostoyliopistoksi?