Verrattuna muihin koulutusmuotoihin yliopisto-opetuksesta tekee ainutlaatuista sen perustuminen tutkimukseen, eikö niin? Etenkin huippututkimukseen panostavat opinahjot korostavat, että heidän tarjoamansa opetus perustuu uusimpaan ja parhaimpaan tutkimustietoon. Samalla annetaan ymmärtää, että huippututkimuksesta syntyy huippuopetusta.
Mike Marinetto (2012) kuitenkin toteaa, että usein lupaukset tutkimusvetoisesta huippuopetuksesta ovat tyhjiä. Yliopistot ovat kiven ja kallion välissä, kun niiden pitäisi toisaalta pärjätä jatkuvissa tutkimuksen arvioinneissa ja toisaalta tarjota tyydyttävää palvelua (toisaalla myös lukukausimaksuja maksaville) opiskelija-asiakkailleen. Brittiläisissä yliopistoissa, joita Marinetto tarkastelee, lähiopetuksen määrä on laskussa, opetusryhmien koko kasvaa ja opiskelijat valittavat opetuksen laadusta.
Marinetto esittää, että huippututkimuksen tavoittelu ei takaa huippuopetusta saati opiskelijalle parantunutta oppimiskokemusta. Hän kutsuu skolastiseksi apartheidiksi järjestelmää, jonka tutkimukseen kohdistuva kiristyvä kilpailu, mittarointi ja arviointi tuottaa. Koska kannustinjärjestelmät palvelevat vain suoriutumista tutkimuksessa, eivätkä tunnit vuorokaudessa lisäänny vaatimusten tahdissa, tutkijaopettajat alkavat suuntaamaan enemmän paukkuja tutkimukseen ja panostamaan vähemmän opetukseen. Jonkun on kuitenkin opetuskin hoidettava ja yhä suurempi osa siitä ostetaan opettajilta, joilla ei ole näyttöjä (huippu)tutkimuksesta. Henkilöstö alkaa jakautua kahteen leiriin: huippututkimusta tekevään eliittiin sekä kotityöläisiin (ks. Kodinhoitoa labratoriossa), jotka hoitavat muut pakolliset hommat. Samalla paljon hehkutettu yhteys tutkimuksen ja opetuksen välillä hämärtyy.
Omassa yliopistossamme haluaisimme nähdä huippuopettajia kannustettavan samoin kuin huippututkijoita, myös taloudellisesti. Nyt esimerkiksi tietyillä kriteereillä määritellystä huippujulkaisusta voi saada jopa 4000 euron kannustinpalkkion puhtaana käteen, mutta huippukurssin vetäjälle riittävät opiskelijoiden kiitokset. Haluamme kuitenkin täsmentää, ettemme kannata ranking-kulttuurin laajentamista opetukseen. Vai kaipaako joku säännöllisesti julkaistavan huippujulkaisijoiden listan rinnalle huippuopettajien listaa?
Marinetto, M. (2012) What are we to do with our 'nice students'? The learning experience within the scholastic apartheid system of the research-led university. Organization, OnlineFirst Version Dec 3, 2012.
"Huippuopetus", jonka halutaan perustuvan "huippututkimukseen", on itse asiassa aika haasteellinen asia toteuttaa muutenkin käytännössä. On muistettava, että etenkin kandi- ja pitkälle myös maisteriopinnot ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän kyseisen alan perusopintoja. Ei sinne voi mitään aivan uusinta "huippututkimusta" väliin edes tunkea, jos opiskelijoilla on täysi työ jo perusasioidenkin opettelemisessa. Pitää muistaa kuitenkin, että suurella osalla näistä opiskelijoista on "vain" lukiotausta, eivät he ole mitään Harvardin pudokkaita... :)
VastaaPoistaSitten, tutkijakoulutettaville, erityisesti väitöstyön loppuvaiheessa, ehkä voisi tämän "huippututkimukseen" perustuvan "huippuopetuksen" jo olettaa soveltuvankin.
Mutta eipä heille enää siinä vaiheessa paljoa kursseja järjestellä... :)
Taidetaan tässä taas lähteä merta edemmäs kalaan... ei Aaltojen liplatus riitä eräille.