Pohjoismaat tunnetaan tasa-arvon edelläkävijöinä. Siksi onkin kummallista, että naisten osuus professoreista (noin 20%) ei Pohjoismaissa ole sen suurempi kuin muissakaan EU-maissa. Suomessa luku on sentään 24 %, mutta kovin kummoinen ei tämäkään numero ole verrattuna siihen, että tohtorintutkinnoista naiset suorittavat jo 53 % (v. 2010). Huippuyliopistossa naisprofessoreiden osuus on vaatimattomat 18 % (v. 2012). Tämä heijastelee erityisesti naisten alhaista määrää luonnontieteiden ja tekniikan kentillä. Vastauksena niille, jotka toteavat ajan korjaavan tämän(kin) ongelman voidaan todeta, että pitkittäistarkastelussa naisten osuuden kasvu on ollut piinallisen hidasta, välillä jopa olematonta.
Nämä faktat ja monia muita huomiota selviää raportista, jonka Solveig Bergman on laatinut tiedemaailman tasa-arvokysymyksistä Pohjoismaissa. Raportissaan hän vertailee Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin tasa-arvolainsäädäntöä, tilastoaineistoja ja tiede- ja koututuspoliitiikkaa sekä antaa esimerkkejä onnistuneista hankkeista, joilla tasa-arvoa on pyritty edistämään. Bergmanin mukaan Pohjoismaat ovat kiinnittäneet huomiota tasa-arvoasioihin koulutus- ja tutkimuspolitiikassaan jo suhteellisen aikaisin, 70-80 –luvuilla. Tänä päivänä tiedämme, että ongelma eivät ole kunnianhimottomat naiset, vaan eriarvoistavat rakenteet, toimintavat ja käytännöt.
Yhtenä ikäviä sukupuolivaikutuksia tuottavana ajankohtaisena käytäntönä Bergman nostaa esille huippuyksikköpolitiikan. Huippuyksiköistä ja muista eliittitutkimusympäristöistä on tullut keskeinen osa tiedepolitiikkaa kaikissa Pohjoismaissa. Samanaikaisesti tämä suuntaus on toiminut miehiä suosivana tiedepolitiikan välineenä - jopa siinä määrin että Ruotsissa on todettu nykyisen huippuyksikköpolitiikan mitätöineen edellisen vuosikymmenen saavutukset tasa-arvon edistämisessä. Miksi Huippuyksiköitä sitten johtavat ja niiden rahoituksesta valtaosan nauttivat juuri miestutkijat? Tähän ei raportti juuri tarjoa vastauksia. Jotakin tekemistä asiassa lienee vinoutuneella arviointikulttuurilla (ks. Seksismiä ja nepotismia) ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteilla (ks. Terveisiä perheestä).
Miksi tasa-arvo ylipäätään on tärkeä tavoite tiedemaailmassa? Bergmanin mukaan kysymys on demokratiasta: tutkimusyhteisön tulee edustaa sitä yhteiskuntaa, jonka osana se toimii.
Bergman, Solveig (2013) The Nordic region - a step closer to gender balance in research? Joint Nordic strategies and measures to promote gender balance among researchers in academia (Nordic Council of Ministers 2013). http://www.norden.org/en/publications/publikationer/2013-544
Mikä oli naisten osuus tohtorintutkinnon suorittaneiden joukossa 20 vuotta sitten, kun nykyiset profesorit väittelivät? Jos tuo luku on yli tuon 24%,(tai 19% huippuyliopistossa) niin olen samaa mieltä, että asia ongelma.
VastaaPoistaSillä, että nyt tohtorintutkinnoista naiset suorittavat 53%, ei liity nykyisten naisproffein määrään mitenkään (tämä tilasto on relevantti vasta 20 vuoden päästä kun verrataan nais/miesprofessorien suhdetta); tämä argumentointi jäi epäselväksi...
20 vuotta sitten eli 1990-luvun alussa naisten osuus väitelleistä oli noin kolmannes (ks. esim. http://www.stat.fi/til/tthv/2010/tthv_2010_2012-03-22_kuv_002_fi.html). Reilut kymmenen vuotta sitten (2002) naisten osuus väitelleistä oli lähes 46 prosenttia (lähde: http://www.aka.fi/tiedostot/tiedostot/julkaisut/4_03%20tohtoritarve.pdf). Enemmistönä tohtorintutkinnon suorittaneiden joukossa naiset ovat olleet vuodesta 2007 alkaen (http://www.minna.fi/web/guest/korkeakoulutus-ja-tutkimus).
PoistaJos siis oletetaan, että nykyiset professorit ovat saaneet pestinsä kaksikymmentä vuotta sitten, niin havaittavissa on jonkinasteista ongelmaa. Jos oletetaan, että nykyiset professorit ovat saaneet pestinsä keskimäärin kymmenen vuotta sitten, niin ongelma näyttää kertaluokkaa suuremmalta.
Lainaanpa vielä oheisen selonteon Veli-Matti Aution tekstistä (http://www.professoriliitto.fi/@Bin/24978/Microsoft+Word+-+PROFESSORIN+VIRAN+JA+ARVON+KEHITYS+SUOMESSA.pdf):
“Naisten osuus professorikunnassa oli 1998 18 % eli maailman huipputasoa (sic!) jo silloin. Asiaa tuolloin tutkineen EU-komission raportin mukaan Suomen tulos ei ollut aivan aito, koska tulosta nosti kerralla 5 prosenttiyksikköä apulaisprofessoreiden kohottaminen professoreiksi juuri vuonna 1998. Laskutavoissa on kuitenkin eroja maittain. Komissio epäili Suomen kehitystä jopa hitaaksi siihen nähden, miten kauan sukupuolten tasa-arvo on Suomessa ollut lainsäädännöllä vahvistettua. Epäilyistä huolimatta naisprofessoreiden osuus on noussut lähes 5,5 prosenttiyksikköä vuodesta 1998. Sukupuolten välinen ero tulee ilmeisesti edelleen tasoittumaan, mutta tahdin ripeys riippuu paljolti siitä, miten naiset saavat otetta miesten hallitsemilla luonnontieteellis-teknillisillä aloilla.”
Perhe-elämän yhteensovittamisen haasteesta. Miten tämän asian voi korjata?
VastaaPoistaOtetaanko esimerkiksi kaksi postdoc-tutkijaa. Toisella heistä on lapsia, ja hän pystyy tekemään 8 tuntisia työpäiviä. Toisella ei ole lapsia, ja hän tekee 12 tuntisiä työpäiviä, myös viikonloppuisin. Tästä seuraa todennäköiesti se, että jälkemmäisen tutkimus etenee nopeammin, ja hän julkaisee enemmän. Kun nämä kaksi sitten kilpailevat rahoituksesta tai työpaikasta, miten heitä tulisi verrata keskenään? Miten perhe-elämä otetaan huomioon? Pitäisikö vain katsoa puhtaasti tieteellisiä meriittejä? Ja onko reilua jälkimmäiselle, jos häntä ei valita sosiaalipoliittista syistä, vaikka olisi puhtaasti tieteellisin meriitein vahvoin?
Hyvä käytäntö on olemassa ERC:ssa nuoren tutkijoiden hauissa, jossa hakuraja menee jossain 5-6 vuoden jälkeen väittelystä. Näissä hauissa rajaa pidennettään puolellatoista vuodella per lapsi, eli siis perheellinen nainen saa ikäänkuin muutaman vuoden lisäaikaa päästäkseen samalle tasolle muiden hakijoiden kanssa. Perheellisten ja perheettöminen naisten välillä ei tehdä eroa itse tieteellisessä evaluaatiossa.
Hyvä kysymys! Sosiaalipoliittisten syiden katsominen eduksi tai haitaksi rekrytoinneissa ja rahoitushauissa ei lienisi reilua kenellekään. Mutta sellainen kestävä ja inhimillinen työkulttuuri, jossa työn vaatimuksista selvitään pitkällä tähtäimellä normaalin työajan puitteissa, palvelisi kaikkia osallisia. Kun eivät ne 12 tuntia päivässä seitsemän päivää viikossa paahtavatkaan niin kovin hyvin aina voi... Voihan toki todeta, että huipputiede edellyttää enemmän, mutta sekin olisi sitten reilua sanoa julkisesti ääneen, eikä puuhailla muodon vuoksi kaikenmaailman yhdenvertaisuuskäytäntöjen parissa.
PoistaTuo ERC:n käytäntö kuulostaa hyvältä - oletan sen koskevan mainitsemiesi naisten ohella myös perhevapaita hyödyntäneitä miehiä? Esim. Suomen Akatemiassa huomioidaan perhevapaat hieman vastaavalla tavalla, mutta yliopistoissa käytännöt näyttävät toistaiseksi olevan kirjavia ja henkilön "virkastatuksesta" tai työsuhdetyypistä riippuvaisia.
Näin ymmärsin...tosin näköjään miesten kohdalla asiaa seurataan tarkemmin ("accumulation of actual time off")
VastaaPoista"Extensions to this period may be allowed in case of eligible career breaks which must be properly documented: maternity (1 year per child born after the PhD award) & paternity leave (accumulation of actual time off, max. 1 year per child born after the PhD award)"
Niin ja omasta kokemuksesta voin sanoa että noita 12-tuntisia työpäiviä tärkeämpiä ovat "oikea" tutkimusala ja suhteet proffiin joilla on valtaa...
VastaaPoistaOlisi mukava kuulla tässä blogissa kokemuksia tenure- prosesseista, ja kulissien takana tapahtuvasta pelistä....itselläni on huonoja kokemuksiä tästä, olisi kiva tietää, miten muut asian näkevät...
Kyllä se näin taitaa olla. Jos oma tutkimusala/aihe on priorisoitu strategiassa, siitä hyötyvät kaikki paitsi "väärää tutkimusta tekevät tahot": Tutkija itse noteerataan ihan toisella tavalla, proffat innostuvat heti kunhan saavat vain nimiään kirjoitettua tutkimuspapereiden tekijäluetteloon. Näin myös he saavat usein melko ansiotonta arvonnousua strategianmukaisesta toiminnasta. Johto tietysti tykkää, kun heidän strategiaa noudatetaan heidän mittareillaan mitattuna ja silittelevät seteleillä päähän näin toimivia... :)
PoistaSitten kun vielä kaikki paska julkaistaan jossain linjanmukaisessa, korkean impact factorin tiedelehdessä, niin a'vot! Himanenkin muuten tänään julkisuudessa puolusteli "tutkimustaan", että kyllä sen täytyy olla oikeaa tieteellistä tutkimusta, koska Oxford University Press toimii kustantajana... :D
Näillä kriteereillähän Rauni-Leena Luukasen julkaisema kirjallisuus olisi korkeatasoista tieteellistä tutkimusta, kunhan vain vaikkapa kyseinen kustantamo (tai Thomson tai joku muu) kustantaisi teokset. Ja nehän ovat firmoja, joten kyllähän ne kustantaa, kunhan vain heille riittävän rahakas sopimus saadaan tehtyä.
Huippuyliopiston virallisen ohjeistuksen mukaan rekrytointeja ohjaaviin periaatteisiin kuuluvat ennakoitavuus ja avoimuus.
PoistaUusien urajärjestelmien rekrytointiprosesesseissa, joissa olen itse ollut mukana tai joita olen seurannut läheltä, olen havainnut muun muassa seuraavaa:
- Porukkaa, jolla ei ole todellisuudessa mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa, käsketään hakemaan paikkaa,”jotta saisimme mahdollisimman paljon hakemuksia” (lue: näyttäisimme ulospäin mahdollisimman hyvältä)
- Epäselvyyttä siitä, mitkä hakuprosessiin liittyvät tiedot ovat julkisia, mitkä salaisia ja mitkä ”annetaan kysyttäessä” (linjaukset ovat olemassa HR:ssä, mutta laitoksilla prosessia hoitavat eivät niitä tunne)
- Kesken prosessin muuttuvia vaatimuksia liittyen hakemusasiakirjoihin
- Uusien asiantuntijoiden nimeämistä kesken prosessin
- Yhden hakijan suosimista määrittämällä hakuprosessiin liittyviä vaatimuksia hänelle edullisimpaan muotoon
- Epäselviä vaatimuksia työnkuvassa (esim. opetettavian kurssien määrässä)
- Epäselvyyttä siitä, mikä erilaisten tahojen (laitoskomitea, opetustaitojen arviointikomitea, asiantuntija-arviot, johto) painoarvo on valinnoissa
- Arviointikomitean ja johdon näkemyseroja siitä, ketä kelpuutetaan shortlistoille tai ketä esitetään pätevimmäksi
- ”Tarveharkintaa” (”X tarvitsee tätä paikkaa enemmän…”)
Nämä eivät toki ole ainoastaan uuden urajärjestelmän syntejä, vaan kyse on ennemmin siitä, että uudesta urajärjestelmästä huolimatta sama meininki jatkuu kuin ennenkin.
Ja varmasti on hyvinkin hoidettuja prosesseja, niistäkin olisi kiva kuulla!