Innovaatioansa

Yliopistoihin kohdistuu kovia odotuksia. Niiden odotetaan vastaavan sekä kansakunnan sivistyksestä että sen kilpailukyvystä ja innovatiivisuudesta. Osana tätä keskustelua Tarmo Lemola kyselee Antti Hautamäen ja Pirjo Ståhlen Ristiriitainen tiedepolitiikkamme –kirjassa (2012, ks. Näkemystä tiedepolitiikkaan) onko yliopistoille viritetty innovaatioansa. Yliopistot nähdään yhä enemmän taloudellisen kilpailukyvyn vahvistajina ja niihin kohdistuu kasvavia odotuksia innovaatioiden lisäämisestä. Pelkät patentit ja innovaatiot eivät riitä, vaan yliopistojen tulisi tuottaa myös innovaatioita hyödyntäviä ja kaupallistavia kasvuyrityksiä. Ovatko tällaiset vaateet oikeutettuja yliopistojen perustehtävien eli tutkimuksen ja opetuksen kannalta, pohtii Lemola. 

Lemola huomauttaa, että yliopistot edistävät innovaatiotoimintaa monin näkymättömin tavoin. Kun yliopistot hoitavat perustehtävänsä eli tieteellisen tutkimuksen ja siihen perustuvan opetuksen hyvin, syntyy kaiken innovaatiotoiminnan perustana olevaa tietoa ja osaamista. Siksi hänen(kin) on vaikea ymmärtää, kuinka innovaatiopolitiikan kärkimaana itseään pitävä Suomi yrittää selviytyä yhdestä innovaatioyhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä, yliopisto-opetuksesta, kilpailijamaitaan niukemmin resurssein. Lisäksi on huomattava, että kaupallista innovaatiotoimintaa harjoittaa moni muukin taho, mutta tieteellistä perustutkimusta tehdään vain yliopistoissa. Jos yliopistot eksyvät tämän perustehtävän harjoittamisesta sivupoluille, sitä ei hoida kukaan. 

Lemola myös muistuttaa, etteivät kaikki innovaatiot ole kaupallisesti virittyneitä, eikä niitä tulisi arvioida vain kapeasta teknologisesta näkökulmasta. Huippuyliopistoblogi komppaa ja haluaa muistuttaa, että on olemassa sosiaalisia, yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia innovaatioita, jotka tuppaavat jäämään teknisen innovaatiokeskustelun jalkoihin. Tällaiset innovaatiot vaativat pohjakseen vahvaa kulttuurista ja yhteiskunnallista asiantuntemusta, jonka rakentaminen on yliopiston keskeisimpiä tehtäviä. 

On aika palata perusasioihin, julistaa Lemola. Innovaatioiden kehittelystä ja niiden kaupallisesta hyödyntämisestä voivat kantaa päävastuun muut tahot ja yliopistojen on annettava tehdä sitä, mitä ne parhaiten osaavat, eli tieteellistä tutkimusta ja asiantuntijoiden koulutusta. Mitä paremmin yliopistot huolehtivat tästä tehtävästä, sitä suurempi on niiden hyöty innovaatiotoiminnalle.