Näennäisavoimuutta

Moni huippuyliopistolainen on turhautunut siihen, ettei talon sisällä käydä avointa ja kriittistä keskustelua käynnissä olevista muutoksista. Jotkut ovat jopa niin turhautuneita, että ryhtyvät käymään tätä keskustelua ihan muilla foorumeilla (kuten tässä blogissa). Huippuyliopiston huolella - ja isolla rahalla - vaalitulle maineelle nämä julkisilla foorumeilla käydyt keskustelut saattavat osoittautua paljon ongelmallisemmiksi kuin se, että samoja ongelmia pystyttäisiin avoimesti ja läpinäkyvästi käsittelemään talon sisällä. Näennäisavoimuuden kulttuurissa tästä ei kuitenkaan ole toivoa. 

Näennäisavoimuus tarkoittaa, että meillä on johdon järjestämiä keskustelutilaisuuksia, mutta siellä lähinnä esitellään jo tehtyjä tai seuraavaksi tehtäviä päätöksiä. Meillä on runsaasti sekä sisäistä että ulkoista tiedotusta, mutta niiden päätehtävä näyttää olevan maineen rakentaminen ja ongelmien piilottelu. Meillä on henkilöstökyselyitä, joiden huonot tulokset kuitataan ”myönteisenä kehityksenä”. Meillä on työntekijöitä, jotka pelkäävät toisinajatella omalla nimellään. Onneksi voimme sentään aina turvautua kirjavaan yksikkökohtaiseen tiedonvälitykseen, joka koostuu lähinnä huhupuheesta ja jossa informaation paikkansapitävyys riippuu siitä, kuka sattuu kysymään ja keneltä. 

Jos yliopistomme todella haluaisi luoda moniäänistä ja avointa kulttuuria (myös juhlapuheiden ulkopuolella) se järjestäisi foorumeita, joihin mahtuisi muutakin kuin johdon näkökulma. Se tekisi henkilöstölle selväksi kuka, missä ja milloin päätöksiä tekee, ja miten niihin voi osallistua ja vaikuttaa. Se käsittelisi avoimesti ongelmiaan ja hankaluuksiaan ja rakentaisi niihin yhteisöllisiä ratkaisuja. Vaimentamisen ja vähättelyn sijaan se mahdollistaisi kriittisen keskustelun ja kuuntelisi sitä tarkalla korvalla - olemmehan sentään yliopisto, jonka tehtävänä (joidenkin mielestä) on nimenomaan kriittisen ajattelun harjoittaminen ja opettaminen. 

Jos yliopistomme pystyisi kaikkeen tähän, tämäkin blogi olisi tarpeeton.