Kupla

Viime kuukausien aikana olen keskustellut lukuisten tuttujen ja tuntemattomien kollegoiden kanssa yliopistomme eri yksiköissä. Yhteistä näille keskusteluille tuntuu olevan huoli ja tyytymättömyys yliopiston nykyisestä suunnasta: opetusresurssien (lue: opetustyötä tekevien ihmisten) karsimisesta, opetusryhmien kasvattamisesta, kohtuuttomasta paineesta julkaista niin kutsutuissa huippulehdissä, tiedonkulun ja päätöksenteon hämärtymisestä, päätöksentekovallan keskittymisestä harvoille ja valituille johtajille, sekä yleisestä epävarmuudesta. Hämmästyttävintä ei suinkaan ole tämä ruohonjuuritasolta nouseva huoli, ymmärrämmehän toki että kaikki organisaatiomuutokset ovat omalla tavallaan kivuliaita ja muutos herättää aina ristiriitaisia tunteita, jopa pelkoa. Mennyttä on helppo nostalgisoida, ennenhän kaikki oli paremmin… Sen sijaan se, mikä tässä hämmästyttää on se, että johto sen kun porskuttaa omassa erinomaisessa kuplassaan eikä näytä millään tavalla kuulevan kentältä kantautuvaa opiskelijoiden ja henkilökunnan huolta. Yksi esimerkki tästä on sekin, että vaikka oman yksikkömme henkilöstö- ja työtyytyväisyyskyselyn tulokset olivat suorastaan murskaavan huonot, uutisoidaan kyseinen kysely koko yliopiston tasolla myönteisiä asioita korostaen. Eikö johto halua, uskalla tai kykene ottamaan vastaan huoltamme? Mistä se meille kertoo?