On some positions, cowardice asks the question ”Is it safe?”
Expediency asks the question ”Is it politic?”
And vanity comes along and asks the question ”Is it popular?”
But conscience asks the question ”Is it right?”
And there comes a time when one must take a position
that is neither safe, nor politic, nor popular,
but he must do it because conscience tells him it is right.
Näillä Martin Luther Kingin sanoilla Nancy
J. Adler ja Hans Hansen haluavat
vuonna 2012 Journal of Management Inquiry
-lehdessä julkaistussa artikkelissaan Daring
to Care: Scholarship that Supports the Courage of our Convictions herätellä
meitä pohtimaan uskallammeko tehdä työtämme välittäen – eli tutkia ja opettaa
asioita, joilla on meille merkitystä.
Kuten tässä blogissa aiemmin totesin, tutkimuksen sisällöillä ei tunnu enää olevan merkitystä (ks. Listafetisimiä). Siitä huolimatta, että moni meistä ajattelee tutkimuksella olevan keskeinen rooli yhteiskunnallisten asioiden ja ongelmien ymmärtämisessä, ratkaisemisessa ja paremman maailman rakentamisessa, yhä useampi rajaa tutkimuksensa näkökulmia ja kysymyksiä ”huippujulkaisukelpoisiksi” ja luopuu idealismistaan oman uran edistämismielessä. Vastoin tätä kehityskulkua Adler ja Hansen kannustavat meitä kysymään itseltämme, mitkä ovat sellaisia tutkimusaiheita ja kysymyksiä, joiden tutkimisesta välitämme niin paljon, että tutkimme niitä vaikka se tarkoittaa ettemme saa ”huippujulkaisuja” tai tenure track –paikkoja. Uskallatko seurata intohimoasi tutkijana, vaikka se ei olisi turvallista (riskeeraat mahdollisuutesi seuraavaan määräaikaiseen pätkään), poliittisesti järkevää (yliopistosi johto leimaa sinut toisinajattelijaksi, josta halutaan eroon) tai suosittua (sen hetken kuumimpien kansainvälisten trendien mukaista keskustelua)?
Kuten tässä blogissa aiemmin totesin, tutkimuksen sisällöillä ei tunnu enää olevan merkitystä (ks. Listafetisimiä). Siitä huolimatta, että moni meistä ajattelee tutkimuksella olevan keskeinen rooli yhteiskunnallisten asioiden ja ongelmien ymmärtämisessä, ratkaisemisessa ja paremman maailman rakentamisessa, yhä useampi rajaa tutkimuksensa näkökulmia ja kysymyksiä ”huippujulkaisukelpoisiksi” ja luopuu idealismistaan oman uran edistämismielessä. Vastoin tätä kehityskulkua Adler ja Hansen kannustavat meitä kysymään itseltämme, mitkä ovat sellaisia tutkimusaiheita ja kysymyksiä, joiden tutkimisesta välitämme niin paljon, että tutkimme niitä vaikka se tarkoittaa ettemme saa ”huippujulkaisuja” tai tenure track –paikkoja. Uskallatko seurata intohimoasi tutkijana, vaikka se ei olisi turvallista (riskeeraat mahdollisuutesi seuraavaan määräaikaiseen pätkään), poliittisesti järkevää (yliopistosi johto leimaa sinut toisinajattelijaksi, josta halutaan eroon) tai suosittua (sen hetken kuumimpien kansainvälisten trendien mukaista keskustelua)?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti