Miksi yliopistouudistuksesta purnataan nyt, kun on auttamattoman myöhäistä? Missä kaikki purnaajat olivat silloin, kun yliopistolakia sorvattiin ja siihen olisi vielä voinut vaikuttaa?
Tuukka Tomperi, Thomas Wallgren ja Jussi Pakkasvirta (2009) selittävät Akateeminen kysymys? –kirjan artikkeleissaan sitä, miksi yliopistojen henkilökunta pysyi yliopistouudistuksessa passiivisena, vaikka kyseessä oli heidän työhönsä merkittävästi vaikuttava muutos. Ensimmäinen selitys on Huippuyliopistostakin tuttu ilmiö: käynnissä olevasta muutoksesta oli vaikea saada tietoa, koska tarkka käsitys uudistuksen sisällöstä ja yksityiskohdista oli vain pienellä ja valikoituneella porukalta. Kun esimerkiksi Tiina Tutkija yritti ottaa selvää muutoksen yksityiskohdista omassa yliopistossaan, vastaus oli yleensä ’en tiedä’ tai vaihteli riippuen siitä, keneltä asioista milloinkin tuli kysyttyä.
Kun tarkkaa tietoa ei ollut saatavilla, myös vaikutuskanavien löytäminen oli vaikeaa. Tähän vaikutti Tomperin mukaan myös yliopistouudistuksen laajuuteen nähden poikkeuksellisen nopea ja kapealla pohjalla tehty valmistelutyö. Osaltaan yliopistohenkilöstön passiivisuutta selitti sekin, että hiljattain oli viety läpi lukuisia raskaista muutoshankkeita (tutkinnonuudistuksia, uusia palkkausjärjestelmiä, laadunarviointeja) ja väki oli yksinkertaisesti väsynyt jatkuvaan muutokseen. Tiina Tutkijakin oli tullut yliopistoon tutkiakseen ja opettaakseen, eikä varsinaiselta leipätyöltä aikaa ja energiaa vievään, jälleen uuteen uudistukseen osallistuminen houkuttanut. Jokainen pätkätyöläinen joutui (ja joutuu) myös miettimään, millaisen riskin ottaa auktoriteetteja vastustaessaan, kuten Pakkasvirta toteaa.
Wallgren toteaa, että lakiuudistuksen läpiviennissä yliopiston johdolle tarjottiin syötiksi valtionohjauksen lieventämistä ja lisääntynyttä autonomiaa. Tutkijakunnalle puolestaan uskoteltiin, että uudenlaisen johtamisen kautta tavallinen tutkija vapautuisi turhauttavista hallinnollisista tehtävistä (tämä on herättänyt blogin testilukijoissa suurta hilpeyttä). Olemmehan nähneet, mitä näille lupauksille kävi. Autonomia tarkoittaa johtajien päätösvaltaa ja byrokratia sen kun kasvaa (ks. Varsinainen soppa). Myös lain tiedepoliittisista vaikutuksista on käyty hämmentävän vähän keskustelua, vaikka Wallgren vertaa yliopistolain muuttamista sen tiedepoliittisia vaikutuksia arvioimatta siihen, että päivähoitolakia muutettaisiin arvioimatta muutoksen vaikutuksia lasten hyvinvointiin (s. 219).
Tiina Tutkijaa lohdutetaan usein sillä, että elämme siirtymäkautta. Monet ongelmat ratkeavat, kun uudistuksen kuohut laantuvat ja uusi yliopisto vakiintuu ja lähtee toimimaan suunnitellulla tavalla. Tiina on utelias, koska viisitoistavuotisen yliopistouransa aikana hän ei ole vielä kokenut tällaista suvantovaihetta. Uusi muutos on aina lymynnyt nurkan takana odottamassa.
Lähteet Jussi Pakkasvirta: Kun Universitatis muuttui projektiksi; Tuukka Tomperi: Akateemisia kysymyksiä esipuheen muodossa ja Thomas Wallgren: Yliopiston autonomian kaventaminen teoksessa Tuukka Tomperi (toim., 2009) Akateeminen kysymys? Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti