Timo Honkela esittää Tieteessä tapahtuu –lehdessä (1/2013, 32-33) toimivan vertauksen tieteestä joukkueurheiluna. Toimiakseen ja menestyäkseen esimerkiksi jalkapallojoukkue tarvitsee muutaman tehokkaan hyökkääjän, heitä tukevia keskikenttä- ja puolustuspelaajia ja hyvän maalivahdin. Lisäämme tähän pätevän valmentajan, ahkerat huoltajat ja hyvän fiiliksen ja kas - menestyksen edellytykset alkavat olla kasassa.
Jos Huippuyliopisto olisi jalkapallojoukkue, sen visio olisi ostaa isolla rahalla kovia kansainvälisiä maalintekijöitä. Samanaikaisesti kentän laidalla roikkuu liuta lupaavia, mutta sopimuksettomia oman seuran kasvatteja, jotka elättelevät turhia toiveita tulla nostetuksi joukkueeseen. Myös moni puolustaja ja keskikenttäpelaaja joutuu katselemaan töitä muulta, koska heidän panoksensa joukkueelle ei ole yhtä näkyvä kuin tähtihyökkääjien.
Jalkapallojoukkueen johto ei vielä ole ymmärtänyt, että uudet supermaalintekijät eivät ole mitään ilman joukkueen tukea. Kyvyistään huolimatta edes huippupelaajat eivät pysty repeämään samanaikaisesti kärkeen, laitaan, takakentälle saati maalinsuuhun. Huippuhyökkääjillä alkaakin olla vaikeuksia hoitaa hommiaan eli keskittyä maalintekoon, kun kukaan ei enää hoida puolustusta. Huippuhyökkääjien keskinäinen kilpailu vaikuttaa negatiivisesti myös joukkuehenkeen. Jokainen haluaa tehdä maalin itse ja kohota pistetilastossa sen sijaan, että syöttäisi kaverille. Myös joukkueen nuorisotyö on ajautumassa ahdinkoon, kun kenelläkään ei enää ole aikaa panostaa nuoren polven pallotaitojen kehittämiseen.