torstai 6. kesäkuuta 2013

Mittareita taiteelle

Huippuyliopistossa harjoitetaan tieteellisen toiminnan rinnalla myös taiteellista toimintaa. Vaikka olemme tässä blogissa käsitelleet jo lähes kyllästymiseen asti yliopistoomme pesiytynyttä mittausfetisismiä, sydäntämme kylmää erityisesti yliopistomme uusin linjaus rakentaa mittaristo myös taiteellisen toiminnan arviointiin (ks. lisää täältä). 

Jos tieteellisen toiminnan jatkuva mittaaminen tuntuu absurdilta, niin vielä absurdimmalta tuntuu taiteen alistaminen tähän samaan koneistoon. Pitääkö joka ikinen yhteiskuntamme ulottuvuus pystyä mittamaan ja saattamaan ”kansainvälisesti vertailtavaan” muotoon? Kuka nämä mittarit määrittää? Miten niitä käytetään ”strategiseen ohjaukseen”? Mitä tapahtuu huonot mittaustulokset saaville aloille tai yksiköille? Miten käy taiteen riippumattomuudelle ja mahdollisuudelle nähdä, tehdä ja kokea toisin? Tieteen autonomiahan alkaa jo olla mennyttä "strategisten mittareiden" ohjatessa tutkimuksen tekemisen tapoja ja julkaisukanavia johdonmukaiseen suuntaan.

Eilisen Helsingin Sanomissa teatteritoimittaja ja kriittikko Suna Vuori toteaa ytimekkäästi "Taide pitkä, kriteeri lyhyt". Saman asian pukee sanoiksi myös  sarjakuvataiteilija Ville Ranta tuoreimmassa Kirkko ja kaupunki -lehdessä (nro 21, s. 24): tsekkaa täältä. Hienoa, arvopisteet 2.041 kuulostavat jo varsin kelvolta impact factorilta!


5 kommenttia:

  1. Luulin jo, että olen nähnyt "kaiken". Näköjään johto kykenee sitten todellakin yllättämään, kerta toisensa jälkeen.

    En itse ole taiteilija, mutta olen kasvanut taiteilijaperheessä. Hyvin tavanomaisessa sellaisessa, missä elämää ovat rytmittäneet pitkät luomisjaksot, usein kova työ, näyttelyt, avajaiset, taiteilijoiden sosiaaliset piirit, kriittinen keskustelu milloin mistäkin asiasta, taloudellinen epävarmuus, jne.

    En muista, että koskaan ennen tätä uutista olisin kuullut, että nimenomaan "kenttä" toivoisi todella jotain arviointikriteerejä... en kerta kaikkiaan. Voihan se olla, että muisti tekee kepposet, mutta vaikka mitä kannanottoja olen kuullut milloin mihinkin, kyllä tämä avaus on jotain ihan uutta.

    Suosittelen sarkastisesti johtoportaalle, että hankkivat vähän lisää luita siihen norsunluutorniinsa. Että ovat varmasti kaukana maanpinnasta. Voipi muutoin alkaa tomaatteja lentämään... :)

    P.S
    Suosittelen hankkimaan luut norsujen salametsästäjiltä. Sitä vastoin brändäyksen rakentamiseksi voisi laineikko roiskia rahaa vaikkapa 10 miljoonaa vuodessa norsujen suojeluun... nämä rahat varmaan voidaan allokoida tähän projektiin potkimalla pois muutamia (kymmeniä) opettajia... asiat tärkeysjärjestykseen.

    VastaaPoista
  2. Ollaanko tässä luomassa nyt taas uutta taidesuuntaa?

    Ehdotan nimeksi joko akateemista realismia tai maailmanluokan realismia. Miksei myös rankingrealismi sopisi?

    Taidesuunnan tarkoituksena on kuvata maailmanluokan opiskelijoiden oppimisintoa, hymyileviä dekaaneja, loistavia tuloksia tarjoavia mittareita ja muita tähän verrattavia asioita.

    Vähän samaan tapaan, kuin sosialistisen realismin tarkoitus oli kuvata uutuutta kiiltäviä traktoreita, hymyileviä tehdastyöläisiä, tavoitteiden ylityksiä, viljavia peltoja isä aurinkoisen lempeän paisteen myötävaikutuksesta.

    VastaaPoista
  3. Kas kun eivät vielä ole keksineet mittareita ja arviointikriteereitä huippuyliopistossa tai siihen liittyen julkisesti esitetyille mielipiteille... se päivä on varmasti huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä kriteeristöllä emme taitaisi pärjätä kovin hyvin ;-)

      Poista
  4. Miksei hallinto voi kehittää mittareita hallinnon itsensä tehokkuuden mittaamiseen? Kumma juttu, että kaikkialla muualla pitää jokaisesta puristaa mehut irti keinolla millä hyvänsä, mutta sitten hallintoporras ERITYISESTI ylöspäin mentäessä voikin leijua kaikkien näiden mitattavien asioiden yläpuolella...eivät ilmeisesti usko, että heidän oman työnsä tehokkuus paranisi merkittävästi epäkelvoilla mittausmenetelmillä? :)

    VastaaPoista