tiistai 19. marraskuuta 2013

Tervetuloa verkkokurssille!

Blogin lukijat muistanevat Olli Opiskelijan, joka aloitti innokkaana opintonsa Huippuyliopiston Puutarhan- ja kukkainhoidon koulutusohjelmassa, huomatakseen myöhemmin että resurssipaineiden ja organisaatiopolitiikan vuoksi häntä eniten kiinnostavat kurssit olikin lakkautettu ja niiden opettajille annettu lähtöpassit. Koska Huippuyliopistoblogi välittää opiskelijoista, tarjoamme Ollin ongelmaan vastaukseksi ajan hengen mukaista ratkaisua: Puutarhan ja kukkainhoidon perusteet kaikille avoimena verkkokurssina. Teemme samalla tyytyväiseksi myös huippuyliopistojen verkko-opetusta peräänkuuluttaneen Matti Apusen.

Siispä lyhyt oppimäärä Puutarhan- ja kukkainhoidosta:

1. Hyvä puutarhuri istuttaa paljon erilaisia taimia ja tarkkailee niiden kasvua herkällä silmällä.
2. Jokaiselle taimelle pitää löytää sopiva paikka. Toiset nauttivat auringosta, toiset viihtyvät varjossa.
3. Jos taimen istuttaa huonoon maahan, se kasvaa kituliaasti.
4. Taimea pitää kastella riittävästi, muutoin se nuupahtaa alkuunsa.
5. Kasvuolosuhteita tulee tasapainottaa (esimerkiksi kalkitsemalla maaperää).
6. Silloin tällöin taimi saattaa tarvita erityislannoitusta.
7. Jos taimen niittää aina kun se on pääsemässä kukkaan, voi menettää kukinnan lopullisesti.
8. Toistuvasti alasniitetyistä taimista seuraa hentoa kasvua ja ne ovat alttiita kuivuudelle ja pakkasille.
9. Ääriolosuhteissa, kuten kovalla pakkasella, taimi pitää suojata hyvin.
10. Tarkkaile taimea tuholaisten varalta, mutta suosi luonnonmukaisia torjuntakeinoja myrkyn sijaan.

Taimen kasvu on kuitenkin - todellisuuden lailla - ennakoimatonta. Siksi sen hoidossa tarvitaan kirjatiedon lisäksi kykyä arvioida kulloistakin puutarhamaata ja sen muuttuvia olosuhteita sekä taitoa luoda niihin sopivia toimintatapoja. Tällaisen osaamisen kehittäminen vaatii kuitenkin aktiivista harjoittelua, palautetta ja perehtymistä puutarhan- ja kukkainhoidon ammattikäytäntöön ja sen hiljaiseen tietoon. Erityisesti tarvittaisiin henkilökohtaista ohjausta: millaisen taimen juuri minä valitsisin omaan puutarhaani ja kuinka sitä pitäisi kyseisessä mikroilmastossa hoitaa. 

Tämäntyyppinen, aikaa ja resursseja vievä ohjaustyö ei kuitenkaan kuulu lyhyen oppimäärän puitteisiin. Lyhyt oppimäärä valmentaakin pääasiassa tasaisten ja tasalaatuisten siirtonurmikoiden hoitoon. Niiden hoito on tehokasta ja helppoa: työlään kitkemisen sijaan nurmikon saa leikattua koneella toivottuun viiden senttimetrin pituuteen. Mahdollisimman monimuotoisen puutarhan perustamiseen ei kannata näillä eväillä ryhtyä, sillä tehopuutarhanhoidossa erilaisille taimille ei ole sijaa.  

Lopuksi on vuorossa tentti. Vastaa seuraavaan monivalintakysymykseen:


Yllä oleva taimi on

a) maailmanluokkaa
b) huippukukkija
c) top-notch top-tier top-plant
d) rikkaruoho, josta tulee päästä eroon

3 kommenttia: