Yliopistojen rahoitus on näinä päivinä tiukoilla. Vaikka Huippuyliopiston budjetti on komealta kuullostava 400 miljoonaa euroa, sitä tulee arvioida suhteessa tulosodotuksiin, kuten rehtorimme Talouselämän (29/2013, s. 13) haastattelussa muistuttaa. Sillä on siis päästävä maailmanluokkaan – ja pian. Koska laadusta ei haluta tinkiä jää jäljelle määrästä leikkaaminen, eli esimerkiksi tutkimus- ja opetusalojen lakkauttaminen.
Resurssien niukkuuden yhteydessä nousee nykyään poikkeuksetta esille poliittisesti kuuma peruna lukukausimaksuista (tai ”koulutusviennistä”, niin kuin sitä on ryhdytty hienosti kutsumaan). Mainitussa haastattelussa rehtorimme kertoo, että noin 6000 suomalaista opiskelee ulkomailla, maksaen opinnoistaan lukukausimaksuja. Samassa ajassa Eta-alueen ulkopuolelta tulee Suomeen 4000 opiskelijaa, joilta ei peritä lukukausimaksuja. Lukukausimaksujen puoltajien (ja vähän muidenkin) onkin helppo ihmetellä, miksi yliopistojen tiukentuvassa rahoitustilanteessa olemme valmiita käyttämään verorahojamme tuhansien ulkomaalaisten opiskelijoiden koulutukseen, vaikka meillä ei ole takeita heidän työllistymisestään Suomeen. Toiset menevät ihmettelyä pidemmälle ja visioivat korkeatasoisesta koulutuksestamme kunnon vientituotetta. Opetukselle hintalappua vaativat myös jotkut opettajat, jotka haluaisivat tehdä työnsä paremmilla resursseilla.
Yleisemmin lukukausimaksukeskustelua luonnehtii epämääräisyys ja muotitermeillä naamioidut ideologiset kytkökset - puolin ja toisin. Pääsääntöisesti keskustelusta puuttuvat asianosaisten, eli esimerkiksi tänne ulkomailta tulevien opiskelijoiden, tänne työllistyvien valmistuneiden, täältä syystä tai toisesta pois muuttavien osaajien ja heidän opettajiensa äänet, vaikka niin ”koulutusviennin” kuin maksuttoman yliopistokoulutuksenkin puolestapuhujat hyötyisivät kunnon dialogista.
Yleisemmin lukukausimaksukeskustelua luonnehtii epämääräisyys ja muotitermeillä naamioidut ideologiset kytkökset - puolin ja toisin. Pääsääntöisesti keskustelusta puuttuvat asianosaisten, eli esimerkiksi tänne ulkomailta tulevien opiskelijoiden, tänne työllistyvien valmistuneiden, täältä syystä tai toisesta pois muuttavien osaajien ja heidän opettajiensa äänet, vaikka niin ”koulutusviennin” kuin maksuttoman yliopistokoulutuksenkin puolestapuhujat hyötyisivät kunnon dialogista.
Tähän dialogiin antaa aineksia Annaleena Kurosen juttu Aino-ylioppilaslehdessä (2/2013) opiskelijoista, jotka ovat tulleet ulkomailta Huippuyliopistoon. Vaikka kaikkien seitsemän haastateltavan päätökseen tulla Suomeen opiskelemaan oli vaikuttanut koulutuksen maksuttomuus, ei kukaan heistä suunnitellut lähtevänsä täältä heti valmistumisen jälkeen. Yksi kertoi arvostavansa suomalaista yhteiskuntaa ja haluavansa maksaa veronsa tänne. Toinen suunnitteli perustavansa ja kolmas oli jo perustanut tänne oman yrityksen. Neljäs toivoi voivansa rakentavansa työuransa täällä, mutta epäili kielimuurin vaikeuttavan työnsaantia. Viides kuvaili jopa suomenkielentaitoisten ulkomaalaisten kokevan työnsaannin haasteelliseksi. Myös ylioppilaskunnan vuonna 2011 kansainvälisille opiskelijoille suunnatun kyselyn 400 vastaajasta vain 15,5 % suunnitteli muuttavansa Suomesta valmistuttuaan. Peiliin katsomiseenkin on siis aihetta, jos haluamme lukukausimaksujen sijaan houkutella ulkomailta tulleet opiskelijamme jäämään valmistuttuaan hyödyntämään osaamistaan Suomeen.
Niissä yliopistoissa, missä "lukukausimaksukokeilua" on nyt jonkin aikaa pyöritetty, on myös annettu näille opiskelijoille mahdollisuus vapautua siitä eräänlaisena "stipendinä", mikäli opinnot ovat edenneet hyvin. Jossain oli jotain tilastotietoakin (muistaako kukaan missä?), että näiden "stipendiaattien" osuus olisi varsin suuri, jopa 50 - 70 % lukukausimaksuvelvollisista.
VastaaPoistaNäin ilmaistuna tietysti kaikki kuulostaa hyvältä; jos opinnot menevät hyvin, niin palkitaan suoritus ilmaisella lukuvuodella.
Vai voisiko tässä nähdäkin itse asiassa eräänlaisen uhkasakon? Jollei opintopisteitä kerry laariin määrättyä määrää, se on sitten à 5000 €. :) Yliopistollehan tämä järjestely epäilemättä sopii. Mikäli opinnot etenevät ja henkilö valmistuu, saa yliopisto rahaa valmistuneen "päänahasta". Jos opinnot eivät etene, sitten opiskelija saa maksaa yliopiston "tappiot". Asian oikeudellisesti tekee kieltämättä vielä hankalaksi se, että sama instituutio päättää näistä kaikista asioista.
Sitten tietysti pitää muistaa, että ainoa asia, mitä tässäkin mitataan, on opintopistekertymä. Jos saat tavoitellut 55 pinnaa, ei kukaan kysy, mitä olet oppinut. Jos taas et saa niitä, instituutio arvelee, että "onkohan tuosta nyt mihinkään". Humboldtilaisuudesta tai vastaavasta ei kannata siis pahemmin puhua. Päinvastoin, opiskelijoiden kannattaa (jos ei muuta) yrittää saada suorituksia helpoista kursseista tai vaikkapa hyväksiluvun kautta keinolla millä hyvänsä. Ainahan se Rock'n'Rollin historiaa käsittelevä 8 op:n kurssi on merkittävässä asemassa kone-DI:ksi valmistuttaessa... tai ainakin uhkasakon välttämisessä. :)
Nyt haloo!! Lähtökohtaisesti ei pidä alkaa kustantamaan randomeille ulkomaalaisille koulutusta Suomessa. Pitää olla aika perhanan hyvät laskelmat siitä, ja DATAA, että kannattaako moinen.
VastaaPoistaSama anonyymi katumapäällä. Sanoin aivan liian kylmästi!
VastaaPoistaHesarin (24.10.2013) mukaan suomalaisissa korkeakouluissa opiskelee lähes 20 000 ulkomaalaista (n. 6 % kaikista opiskelijoista; mukaan ei ole laskettu vaihto-opiskelijoita). Eniten tutkinto-opiskeiljoita tulee Venäjältä, Kiinasta, Vietnamista, Nepalista, Nigeriasta, Virosta, Pakistanista, Intiasta, Saksasta ja Bangladeshista. Jutussa haastattellun opetusministeriön kansliapäälikön Anita Lehikoisen mukaan ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää kannattaa vielä lisätä, mutta ”ensin pitäisi ratkaista koulutusvientiin ja tutkinto-opiskelun maksuttomuuteen liittyvät ongelmat”.
VastaaPoista