Huippuyliopisto on monen muun työnantajan tavoin kiinnostunut henkilöstönsä hyvinvoinnista. Työhyvinvoinnin edistämiselle oli vastikään pyhitetty oma viikkonsa, jolloin henkilöstöllä oli mahdollisuus käydä teatterissa virkistäytymässä, mittauttaa verenpaineensa, innostua uusista urheilulajeista tai vaikkapa meditoida. Jatkuvaa työhyvinvointia silmällä pitäen huippuyliopistossa on tarjolla jos jonkinlaista periaatemallia, työkalua, liikuntapalvelua, arvoa ja verkostoa.
Työhyvinvointihankkeillaan huippuyliopisto on osa laajempaa hyvinvointia edistävää ilmiötä, jota brittiläiset tutkijat Dale ja Gibson (2013) kutsuvat työhyvinvointiliikkeeksi. Sitä pitävät yllä niin työnantajat, konsultit, alan tutkijat kuin valtiovaltakin, sillä hyvinvointiin liittyy merkittäviä taloudellisia, organisatorisia ja myös ideologisia intressejä. Niin positiivista ja tervetullutta kuin hyvinvoinnin vaaliminen itsessään onkin, tähän liikkeeseen sisältyy ongelmallisia oletuksia.
Yksi merkittävimmistä työhyvinvointipuheen oletuksista on vastuun langettaminen yksilöille. Hyvinvoinnissa on siten kysymys yksilön tekemistä valinnoista ja asenteesta. Tämä periaate on selkeästi ilmaistu myös huippuyliopiston työhyvinvointisivuilla. Mielenkiintoista tässä on se, että itse työ, sen organisointi ja johtamiskäytännöt otetaan annettuna. Työn fyysinen raskaus, tiukentuvat tulosvaatimukset tai kasvavat työmäärät eivät siis lähtökohtaisesti ole kehittämisen kohteena. Jos siis uuvut urajärjestelmän oravanpyörässä, voit vain katsoa peiliin ja syyttää itseäsi, kun et osannut organisoida töitäsi paremmin tai jaksanut käydä lenkillä. Tarvittaessa voit kuitenkin mennä terapiaan tai teettää kuntomittauksen, jotta osaat johtaa omaa suoritustasi jatkossa optimaalisemmin.
Työhyvinvointia kriittisesti tarkastelleet tutkijat ovat tuoneet esille myös sen, kuinka työhyvinvoinnin kautta työnantajan kontrolli levittäytyy myös työntekijöiden yksityiselämään. Vapaa-aika tulee käyttää vastuullisesti omasta terveydestään huolehtien ja itseään trimmaten, jotta palautuisi työn rasituksista ja jaksaisi taas painaa täysillä.
Työhyvinvointia kriittisesti tarkastelleet tutkijat ovat tuoneet esille myös sen, kuinka työhyvinvoinnin kautta työnantajan kontrolli levittäytyy myös työntekijöiden yksityiselämään. Vapaa-aika tulee käyttää vastuullisesti omasta terveydestään huolehtien ja itseään trimmaten, jotta palautuisi työn rasituksista ja jaksaisi taas painaa täysillä.
Harva tietenkään vastustaa hyvinvoinnin edistämistä sinänsä. On myös helppo ajatella, että tässä kohdin työntekijän ja työnantajan tavoitteet ovat täysin yhteneväiset. Työnantajalle henkilöstön hyvinvoinnilla on kuitenkin lopulta vain välinearvo organisaation tavoitteiden saavuttamiseksi. Sairauspoissaolot kerryttävät kustannuksia, mutta hyvinvoinnilla voidaan edistää parempaa sitoutumista ja suoriutumista. Ja mikäpä sen kätevämpää kuin saada työntekijät itse huolehtimiaan hyvinvoinnistaan, jotta koneisto pysyy rasvattuna. Moni tekeekin hullun lailla töitä ”ihan vapaaehtoisesti”, kutsumustyössä kun ollaan. He ovat työstään innostuneita ja painavat pitkää päivää mielihyvin. Tällä voi kuitenkin aikaa myöten olla monenlaisia hyvinvointia heikentäviä seurauksia kuten uupumusta, erilaisia riippuvuuksia sekä tuki- ja liikuntaelinten sairauksia.
Huippuyliopistoblogi pitää hyvinvointia työssä erittäin tärkeänä ja arvostaa tämän tavoitteen parissa työskentelevien pyrkimystä ja halua välittää työntekijöistä. Tavoitteen saavuttamiseksi peräänkuulutamme kuitenkin tiukempaa huomiota niihin organisointi- ja johtamiskäytäntöihin, jotka jatkuvasti uhkaavat työntekijöiden hyvinvointia. Niiden rinnalla työhyvinvointipalvelut ovat vain laastari märkivään haavaan.
Dale, K. & Burrell, G. (2013) Being occupied: An embodied re-reading of organizational wellness. Organization, first published online ahead of print February 12.
Kaikenlaiset arvo- ja hyvinvointikysymykset ovat yleensä sellaisia, että ne pitäisi "toteuttaa" tehokkaasti arjen kiemuroissa. Erilaiset hyvinvointitempaukset ovat sinänsä ihan hyvä ja arvostettavakin asia tärkeän asian nostamiseksi esille, mutta on kuitenkin syytä muistaa, että hyvinvointi kumpuaa aina arjesta. Se myös edellyttää yksilön ja sitä ympäröivän yhteisön harmoniaa. Usein itse asiassa juuri tämän harmonian puute on se, mikä työpahoinvointia synnyttää, tämän vuoksi hyvinvointia ei voi koskaan sälyttää pelkästään toiselle osapuolelle. Molempia tarvitaan, yksilöä ja sitä ympäröivää yhteisöä.
VastaaPoistaVai olisiko joku onnellinen ja hyvinvoiva Neuvostoliiton vankileirillä, vaikka olisikin oikeutettu lenkkeilemään pari tuntia illassa? :) :) :)