Men jo, ja vihels mennessään

Tutkiskeltuaan aikansa akateemisen työn ehtoja ja käytäntöjä Huippuyliopistossa Tiina Tutkija on vetänyt omat johtopäätöksensä ja lähtenyt. Hän lähti hukattuaan huippuhypetyksen, tiukentuvan managerialismin ja kilpailullisen suorituskeskeisyyden vuoksi työnsä mielekkyyden. Se, mitä Tiina työllänsä halusi saada maailmassa aikaan, ei enää mahtunut Huippuyliopistoon. 

Hänen päätöstään on hämmästelty - eihän täältä noin vain voi lähteä, itse. 
Häntä on syytelty - esimerkiksi luovuttamisesta. 
Häntä on peloteltu – mistä nyt leipä pöytään. 
Häntä on suostuteltu ja painostettu jäämään.
Hänelle on tarjottu myönnytyksiä ja räätälöity tehtäviä.
On häntä kiiteltykin – päällimmäisenä rohkeudesta ja rehellisyydestä. 

Tiinalta jää monta työtehtävää kesken. Useampi huippuartikkelikäsikirjoitus jää keskelle review-prosesseja (who reads them anyway). Aika moni opiskelija jää ilman omistautuvaa ohjaajaansa (sinne vaan koputtelemaan kiireisten kollegoiden oville). Opetettavat kurssit siirtyvät heittopussina tuntiopettajalle jos toisellekin. Muutama toimikunta menettää asiantuntijapanoksensa ja pari kansainvälistä projektia suomalaisedustuksensa. Mutta ajattelu voittaa, koska sille on taas tilaa. 

Myös Huippuyliopistoblogi on tullut tiensä päähän. Irtauduttuaan yliopistoarjesta Tiina jättää tämän niin tutuksi tulleen maailman ja sen käytäntöjen ruotimisen muille. Kiitämme ja kumarramme – erityisesti kaikkia teitä, jotka olette kommentoimalla ja kokemuksia jakamalla osallistuneet blogiin. Blogi jää toki elämään omaa elämäänsä bittiavaruuteen ja herättää toivottavasti keskustelua akateemisesta työstä jatkossakin. 

Huippuyliopistolle toivotamme tulevana vuonna vähemmän maineenrakennusta ja enemmän itseymmärrystä, vähemmän valtapeliä ja enemmän läpinäkyvyyttä, vähemmän kilpailua ja enemmän yhteisöllisyyttä, vähemmän rankingeja ja enemmän sisältöä ja ennen kaikkea vähemmän managerialismia ja enemmän mielekkyyttä. 

Tiina Tutkija