Leikittäiskö huippuyliopistoo?

Täs leikis ois niinku nää kaks. Se ois niinku huippututkija ja tää ois niinku huippujohtaja. Ja nää ois niinku menossa sinne maailmanluokkaan. Tietsä, sinne Kimmon pihalle. Siel on niitä isoja kiviä ja siel voi ehkä nähdä sisiliskon. Ja sit nää niinku olis tosi erinomasii. Nää keräis näitä kiviä taskuun ja heittelis niitä sit sinne lätäkköön. Mut jos Tero tulee sinne notkuun, niin sille kyl sanotaan et se ei pääse tähän leikkiin mukaan. Se ei niinku tajuu, millanen pitää olla jos haluu leikkii huippuyliopistoo. Se heittää väärin niitä kiviä. Eikä se oo koskaan käynyt risteilyllä kattomassa, miten niitä kiviä kuuluis heittää. Muistatsä kun siellä oli se pallomeri. Sellasen vois laittaa tänne meidän huippuyliopistoonkin.

Ai etsä haluukaan olla se huippututkija, ai mikä sitten? Ai johtaja kans. No niit voi kyl tässä leikissä olla monta. Emmä tiijä tarvitaaks me niitä tutkijoita ollenkaan, tää leikkihän on kuiteski niinku vaan meitä varten. 

No hei nyt nää ois niinku siellä maailmanluokassa. Mitäs tääl nyt vois sitten tehdä. Voisko nää vaikka käydä kahvilla. Tai juodaan mielummin kokista, se on parempaa. Monelt sul on muuten kotiintuloaika? Ai niin et sä tietty nyt ehdi mennä kotiin kun me ollaan siel maailmanluokassa. Siel ois aina tosi kiire. Mun pitäis kyl käydä kotona syömässä. Mut älä rupee sillä aikaa leikkiin noiden muiden kaa. 

Mul tuli tossa käydessä mieleen, et tää on vähän tylsä leikki kun tääl on vaan näit johtajii eikä täs maailmanluokas oikeen tapahdu mitään. En tiedä miksei noi muut ees haluu enää leikkii tätä leikkii meidän kaa. Niil on joku oma leikki. Sivistysyliopisto tai joku. Ihan lässyy! Ne vaan jauhaa jotain juttui mistä mä en ees ymmärrä mitään, jotain k:lla alkavaa. Oisko joku kriisi tai kreisi tai kriittisyys tai jotain muuta ihan tyhmää. Kuka sellasta jaksaa leikkiä. 

Meijänki pitäis kyllä keksii jotain särmää tähän meidän leikkiin. Mä ajattelin et me voitais vaik rakentaa joku talo, sellanen missä tää maailmanluokka sitte asuis. Ai mistä me se rakennetaan? No tehääks vaikka hiekasta. Ei se haittaa jos se sit huomenna sortuu, ei me kuitenkaan tätä enää sillon jakseta leikkii.

Kiitollisuus ja ikävä

Mistä olen kiitollinen Huippuyliopistolle? 

Upeista kollegoista, ohjaajista ja mentoreista, jotka ovat tukeneet ammatillista kasvuani.
Esikuvista, teistä tinkimättömistä opettajista ja tutkijoista, joita olen saanut ihailla läheltä ja kaukaa.
Opiskelijoista, joiden kanssa olen saanut innostua.
Osallisuudesta kaikessa siinä, jota en tiennyt olevankaan.
Arvojeni kiteytymisestä ja maailmankuvasta.
Moraalisen toimijuuteni kehittymisestä.
Kyseenalaistamisen ja toisin tekemisen taidoista.
Luovuuden ja kauneuden mahdollisuudesta.
Älyllisen inspiraation ja merkityksellisyyden kokemuksista.
Mahdollisuudesta tietää ja vaikuttaa.
Rohkeudesta tietää ja vaikuttaa.
Keinoista tietää ja vaikuttaa.
Oman ääneni löytämisestä. 

Mitä en ikävöi, jos (kun) lähden? 

Kiirettä.
Kilpailua.
Huippuretoriikkaa.
Maailmanluokkaa.
Brändäystä.
Strategisia ydinosaamisia.
Pitkää CV:täni.
Impact factoreitani.
Mittaamista.
Vähättelyä.
Ohipuhumista.
Alistumista.

Tuulahdus Australiasta

Tässä videossa Sydneyn yliopiston opettajat ja tutkijat ottavat kantaa akateemisen työn ehtoihin. Tapaukseen voi perehtyä tarkemmin lukemalla yliopiston henkilökunnan ja johdon välistä kirjeenvaihtoa, joka löytyy tästä avoimesta kansiosta. 

Professori Raewyn Connell kirjoittaa kirjeessään:

“I think the most difficult thing, for your generation of university administrators, is remembering that you are running a billion-dollar institution that is not a corporation. Our staff, both academic and general, are proud to work here precisely because it’s a university. It’s concerned with the making of highly sophisticated knowledge and with the most advanced and demanding forms of education. These are the public interests for which Australian society puts resources into the university system. The staff are trying to make this happen, and a good personnel policy for a university will respect and support them. The very last thing a university needs is an intimidated and conformist workforce. “

Taidehistorian ja elokuvatutkimuksen vanhempi yliopistonlehtori Laleen Jayamanne jatkaa:

"For example: recently we were told by senior research and management staff that what was needed NOW was “quality” not “quantity”. This comes within months of all academic members of staff being threatened with redundancy if they did not meet an arbitrary and retrospective quantity of research, with little or no consideration of quality. This kind of double talk, unaccountable capricious rhetoric to which we are ceaselessly subjected, makes me feel that I am a minor player in a very badly scripted absurdist play, perhaps Ionesco."

Hallintohenkilöstöä edustava Mark Johnston kertoo: 

"When you tell people that you work at the University of Sydney, the usual first question is what do you teach? I used to reply that I’m just general staff, but over the years I have learned to leave the “just” out of that answer. I’m proud of what the general staff at this university accomplish every day. I remember a time when the University management was proud of us too." 

Kansiosta löytyvät myös yliopiston johdon vastaukset henkilökunnan kirjeisiin ja työtaistelu-uhkaan. 

Australialainen yliopistokonteksti ja esimerkiksi työlainsäädäntö eittämättä eroavat omastamme ja jotkut tämän kiistan kohteena ovat yksityiskohdat tuntuvat meistä vierailta. Tuttua tutumpaa on kuitenkin sekä retoriikka, jolla työntekijät kritisoivat akateemisen työn olosuhteita, että johdon tapa perustella välttämättömiä ratkaisujaan. 

Mitä tarttumapintaa tällä kiistalla siis on Huippuyliopistoon? Meillähän panostetaan tutkimukseen (ks. Huippujulkaisun anatomiaa). Meillähän on tenure track, johon pääsevillä on turvattu uraputki (ks. Sivuraiteella). Meillähän on hallinnossa varsin paljon työmahdollisuuksia (ks. Hallinto paisuu). Samaan aikaan tutkimukseen panostaminen alkaa kuitenkin muistuttaa fetisismiä (ks. Listafetisimiä), suuri osa henkilökunnastamme on yhä prekaareja pätkätyöläisiä (ks. Omaehtoista työtä?), ja yhä useampi varoo sanomasta eriäviä mielipiteitään ääneen (ks. AA: anonyymit avautujat).

Tulevaisuuden menestyjä - hae huippuyliopistoon!

Oletko harkinnut hakevasi opiskelemaan huippuyliopistoon? Mikäli haet itsellesi säihkyvää CV:n täytettä, olet menossa juuri oikeaan osoitteeseen. Ainakin Suomessa erottaudut työnhakijoiden joukosta, kun voit näyttää valmistuneesi tästä kansainvälisestä ja huippuosaamiseen panostavasta instituutiosta. Varsinkin jos oman urasi ja työnantajasi innovatiivisuuden, tuloksellisuuden ja tehokkuuden edistäminen on lähellä sydäntäsi, täällä voit näitä kiinnostuksenkohteitasi kyseenalaistamatta vaalia. Sisällöllisesti sinulle tarjotaan juuri sellaisia teknisiä ammattitaitoja, joilla näitä päämääriä on helppo tavoitella. Onhan perimmäisenä päämääränäsi mikäpäs muu kuin menestyminen. 

Huippuosaamisen laadun takaavat rubriikit, akreditoinnit, globaali standardointi ja listasijoitukset erilaisissa rankingeissa. Siksi tässäkin huippuyliopistossa opetetaan listasijoja parantavia kursseja eli standardisoituja ja mittausvaateisiin sopivia, tehokkaita tietojen ja taitojen paketteja. Asiantuntijuuden ja työelämän tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että käytännön vaativissa töissä eteemme tulevat ongelmat eivät ole ratkaistavissa työkalupakkia suoraviivaisesti hyödyntäen. Asiantuntijoiden tulee kyetä toimimaan epävarmassa, jatkuvien muutosten värittämässä maailmassa, jossa on monenlaisia toimijoita ristiriitaisine intresseineen. Työkalupakin sijaan asiantuntijat tarvitsevat kykyä kriittiseen ajatteluun, taitoa ratkaista monitahoisia ongelmia ja uskallusta kyseenalaistaa toiminnan perimmäisiä päämääriä ja niiden moraalisia seurauksia. Tarvitaan kriittisiä kysymyksiä, itsenäistä ajattelua, uutta luovaa mielikuvitusta, moraalista pohdintaa ja rohkeutta välittää. 

Tällaisia taitoja voidaan myös opettaa, ei tosin standardoiduilla massakursseilla vaan edistyksellisissä, uusimpien oppimisteorioiden mukaan suunnitelluissa koulutusohjelmissa, joissa korostetaan yhteistoiminnallisuutta, opiskelijakeskeisyyttä ja reflektiota. Tämä vie myös aikaa, niin sinulta kuin opettajaltasikin, eivätkä tulokset kaikilta osin taivu ydinosaamiseksi ansioluetteloosi. 

Jos siis haet opinnoiltasi mahdollisuutta maailmankuvasi avartamiseen ja ajattelusi laaja-alaiseen kehittämiseen, niin mieti vielä. Täällä sinua ei kannusteta pohtimaan ja kyseenalaistamaan menestysideologiaa. Maailmaa voit toki parantaa, kunhan se ei tule työnantajien taloudellisten intressien ja kansakunnan kilpailukyvyn tielle. Jos tavoittelet jotain suurempaa, hakeudu sellaiseen paikkaan, jossa saat siihen tukea.

EI-päivä

Paikallisen osaamisen ja erityislaatuisuuden sijaan Huippuyliopisto on erikoistunut imitoimaan erilaisia maailmanluokan parhaita käytäntöjä. Myös Huippuyliopistoblogi haluaa kantaa kortensa kekoon tässä kunnianhimoisessa hankkeessa. Niinpä lanseeraamme globaalin EI-päivän, jossa imitoinnin kohteena on yksi merkittävistä sidosryhmistämme: tulevaisuuden toivot. Näiltä muutaman vuoden ikäisiltä, uhmaikäisiksikin kutsutuilta pikkusankareilta voimme omaksua hyödyllisiä toimintatapoja arjen vastarintaan. Kun heitä ei huvita syödä keittoa, he sanovat painokkaasti "en syö". Kun heitä pyydetään rauhoittumaan, he alkavat pomppia sängyllä. Kun pitäisi pukea, he riisuvat. Kun pitäisi riisua, he juoksevat karkuun. Tässä eivät auta hyvät eivätkä huonot painostuskeinot, ei lahjonta eikä kiristys. 

Kun siis tulet EI-päivänä töihin, teet vain sellaisia asioita, jotka sinua sillä hetkellä sattuvat huvittamaan. Kaikkeen muuhun sanot painokkaasti EI. Kun sinun täytyy kirjata työtuntejasi työajanseurantajärjestelmään, toteat yksinkertaisesti ”en kirjaa”. Kun sinua pyydetään turhaan kokoukseen, vastaat kädet puuskassa ”en tule”. Kun jo neljäs opiskelija anoo tänään lisäaikaa harjoitustyönsä palauttamiseen, toteat ”ei tipu”. 

Kun esimiehesi alkaa olla kärsivällisyytensä rajoilla ja huomauttaa toiminnastasi, käännät mielenosoituksellisesti selkäsi ja menet huoneesi oven taakse piiloon. Kun yrität piilossa tahkota läpi turhaa artikkelia, josta et mitään ymmärrä, heität sen seinään. Kun printteri taas kerran jumittuu, alat huutamaan. 

Viet luennoille karkkia ja kaakaota, pistät laitokselle pystyyn bileet, naurat ja laulat. Aloitat tutkimuksen, josta olet jo kauan haaveillut. Roiskit värejä, luet runoja ja nukut päiväunet. Halit kollegoitasi. Ja olet raivostuttavan ihana - kuten uhmaikäiset yleensä!

Kauneuden pilkahdus

Akateemisesta työstä puhutaan usein kutsumustyönä. Tällaisen taivaallisen lahjan nimissä monet yliopistotyöntekijät tekevätkin säännöllisesti ja ilmaiseksi ylitöitä, epävarmoissa työsuhteissa ja terveytensä rajoilla. Arkisessa uurastuksessa kutsumus helposti unohtuu ja innostus latistuu, kun pääosa työstä välineellistyy erilaisista velvoitteista selviämiseen ja määrällisten tavoitteiden saavuttamiseen. Luovana työnä tutkimuksen ja opetuksen laatu ja merkityksellisyys nojaavat kuitenkin, jos ei kutsumukseen, niin syviin kehollisiin kokemuksiin ja tunteisiin oman alan kauneudesta. 

Mitä on kauneus akateemisessa työssä? Kun tarkastelemme työtämme esteettisenä kokemuksena, yritämme tavoittaa ja sanoittaa sen ei-rationaalisia ulottuvuuksia. Akateeminen työ ei ole vain päänsisäistä kognitiivista prosessointia, vaan esteettisiä kokemuksia, kehollisia tuntemuksia ja tunteita. Vakinaistettuja professoreja tutkinut kasvatustieteilijä Anna Neumann kuvaa artikkelissaan tällaisia kauneuden kokemuksia ja niiden merkitystä tutkimus- ja opetustyössä. Tähtitieteilijän kauneuden kokemukset syntyvät linnunradan havainnoista ja inspiroivat hakemaan uusia merkityksiä ja selityksiä; musiikin professori taas tuntee kehossaan äänien kauneuden ja pyrkii avaamaan samanlaisia tiloja ja tuntemuksia opiskelijoissaan. Nämä kokemukset ovat professorien oman oppimisen ja luovan työn ytimessä. Ne eivät tee työstä vain henkilökohtaisesti mielekästä, vaan näkyvät myös työn tulosten laajempana merkityksellisyytenä. Parhaimmillaan opetuskin tavoittaa opiskelijoiden tunteet ja avaa pilkahduksia oman alan ja sen käsitteiden ja ilmiöiden kauneuteen – oli kyseessä sitten koneenrakennus, laskentatoimi tai sosiologia. 

Kauneuden kokemuksissa piilee akateemisen työn sydän, voima ja sen haavoittuvin osa. Nykyisessä kilpailuyliopistossa niitä täytyy erikseen vaalia. Vaaliiko huippuyliopisto näitä kokemuksia? Entä sinä itse?

Neumann, Anna (2005) To glimpse beauty and awaken meaning: scholarly learning as aesthetic experience. The Journal of Aesthetic Education 39:2, 68-86.

Rotten Place to Work®

Kaupallinen organisaatio Great Place to Work® -instituutti määrittelee hyvän työpaikan olennaiseksi tekijäksi luottamuksen. Rakentaakseen luottamusta organisaation johdon toiminnan on oltava uskottavaa ja työntekijöiden on koettava, että heitä kunnioitetaan ja kohdellaan oikeudenmukaisesti. Tätä kutsutaan myös vastuulliseksi henkilöstöpolitiikaksi.   

Huippuyliopiston johto ei todennäköisesti harkitse hakeutumista instituutin ylläpitämälle Suomen parhaat työpaikat -listalle, vaikka rankingeista onkin kovin innostunut. Täällähän osaa henkilöstöstä pidetään silpputyötä tekevänä rupusakkina (ks. Sivuraiteella). Tenure track -professoreita kunnioitetaan, muita ei. Tenure track ei kuitenkaan tarkoita vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä määräaikaisissa työsuhteissa roikkuneiden nykyisten työntekijöiden - entisten assistenttien, yliassistenttien, tohtoriopiskelijoiden, projektitutkijoiden, määräaikaisten professoreiden ja lehtoreiden - vakinaistamista. Ehei. Nämä ihmiset saadaan ulos uuden järjestelmän nojalla, koska vahvasta sitoutumisestaan huolimatta he eivät edusta työnantajan silmissä uuden urapolun edellyttämää "kansainvälistä huippua". 

Harvassa yrityksessä harjoitetaan näin vastuutonta henkilöstöpolitiikkaa edes pahimpien irtisanomisaaltojen aikaan. Täällä sen sijaan vuosien työpanoksen ja jopa elämänsä sekä terveytensä yliopistolle omistaneet ammattilaiset painostetaan ulos viittaamalla heidän olemattomaan brändiinsä tai harvalukuisiin jufo-julkaisuihinsa. Useimpia ei tosin edes tarvitse irtisanoa. Homma hoituu kätevästi sillä, ettei määräaikaisia työsuhteita enää uusita. Kaiken päälle lähtijä saadaan tuntemaan itsensä epäkelvoksi luuseriksi ja häpeämään omaa epäonnistumistaan, sillä hei – uusi järjestelmähän on reilu ja objektiivinen ja kaikki voivat siinä kilpailla samoilla ehdoilla. Ei ihme, että näissä oloissa kenellekään ei tule mieleen järjestää läksiäisiä. 

Jos joku nyt perustaisi Rotten Place to Work® -instituutin, niin Huippuyliopisto pärjäisi sen arvioinneissa hyvin. Jee – vihdoinkin listaykkösenä!