Lainsäädännöstä, tasa-arvosuunnitelmista ja naisten tutkijanuraa edistävistä hankkeista huolimatta Tieteentekijöiden liiton kysely tämän vuoden keväältä osoittaa, että nuoret tutkijanaiset “joutuvat yhä valitsemaan työn ja äitiyden välillä”.
Kolmasosa kyselyyn vastanneista nuoremmista tutkijoista arvioi, että yliopisto ei työyhteisönä tue perheen ja työelämän yhteensovittamista. Käytännöt esimerkiksi määräaikaisten työsuhteiden (jossa valtaosa perheenperustamisikäisistä yliopistolaisista lienee) pidennyksistä perhevapaiden ajalta ovat sekavia. Kyselyyn vastanneista perhevapaita käyttäneistä yliopistolaisista lähes neljännes ei ollut saanut perhevapaan ajalta vastaavaa pidennystä määräaikaiseen työsuhteeseen.
Havainnollistetaan tilannetta esimerkillä. Oletetaan, että työskentelet tutkijana yliopistossa ja tulet raskaaksi. Määräaikaista työsuhdettasi on äitiyslomasi alkaessa jäljellä vuosi. Olet hyvässä asemassa, jos yliopisto lupaa sinulle äitiys- ja vanhempainvapaan mittaisen pidennyksen työsuhteeseesi. Jos palaisit töihin heti vanhempainvapaan loppuessa (eli lapsesi ollessa hieman alle vuoden ikäinen), sinulla olisi tällöin jäljellä noin vuoden mittainen työsuhde. Jos kuitenkin päättäisit jäädä vanhempainvapaan jälkeen vuodeksi hoitovapaalle (siis siihen asti kun lapsesi on hieman alle kaksivuotias), ei sinulla enää olisikaan työsuhdetta johon palata, koska hoitovapaa on “syönyt” vanhempainvapaasi osalta saamasi pidennyksen. Sen sijaan jos satut olemaan niitä onnekkaita, jotka työskentelevät Suomen Akatemian tutkijatohtorina, rahoituskauttasi pidennettään äitiys- ja vanhempainvapaan ohella myös vuoden verran hoitovapaan osalta (Hyvä Akatemia!).
Tässä kohtaa yksi jos toinenkin joutuu miettimään, miksi samassa yliopistossa eri rahoituslähteillä työskentelevät henkilöt ovat näin merkittävän asian suhteen eriarvoisessa asemassa. Kaikista parhaassa asemassa on toki se harvinainen pysyvässä työsuhteessa oleva perheenperustaja, joka voi harjoittaa perhevapaita juuri niin kauan kun kantti kestää pysyä sivussa oman alan peleistä. Tosin erilaiset tenure-väliarvioinnit saattavat rassata myös tällaista henkilöä. Moni tutkija ei nimittäin uskalla heittäytyä perhevapailla kokonaan eroon työstä. Näin totesi myös eräs kyselyyn vastannut tutkijanainen: “Ei tämänkaltaisessa työilmapiirissä yksinkertaisesti ole varaa olla kotona vuotta tai useampaa vuotta. Sen jälkeen olet auttamatta ulkona.”
Tiina Tutkijakin väänsi äitiyslomillaan artikkelirevisioita, kävi konferensseissa, piti satunnaisia luentoja ja arvioi muiden artikkelikäsikirjoituksia - jotta hänellä olisi saumaa saada pian perhevapaan jälkeen päättyvään työsuhteeseensa jatkoa. Ei hän tästä varsinaisesti kärsinyt, toisinaan oli suorastaan mukavaa virkistää mieltään työasioiden parissa. Pitkään hän jopa ajatteli, että yliopisto on perheellisen näkökulmasta ihannetyöpaikka: työaika joustaa, työtä voi tehdä yhtä lailla työpaikalla kuin kotona ja tehtävät ovat itsenäisesti jaksotettavissa. Urallaan edetessä ja vaatimustason kasvaessa hän kuitenkin joutui toteamaan, että työaika kyllä joustaa, nimittäin ylitöihin. Työn itsenäinen jaksottaminen taas alkoi muistuttaa kaaoksesta selviämistä. Ajoittainen kotitoimistolla työskentely sentään pitää yhä pintansa, tosin yhä enemmän sen vuoksi, että työpaikalla on yhä vaikeampi viihtyä ilmapiirin kiristyttyä.
Ja lapset ne kasvavat, hups vaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti