perjantai 1. maaliskuuta 2013

Omaehtoista työtä?

Mitä tehdä, jos yliopistotyön tekeminen tiukasti määritellyn urajärjestelmän kehikossa ja ehdoilla tuntuu mahdottomalta?

Yliopistoinstituutioiden rinnalla, rajoilla tai ulkopuolella toimii joukko akateemisia työntekijöitä, jotka pyrkivät työllistämään itsensä omilla ehdoillaan. He haluavat edelleenkin tutkia, opettaa, oppia ja vaikuttaa mutta vastustavat yliopistoissa käynnissä olevaa managerialisoitumista (ks. Lyhyt johdatus managerialismiin). He eivät osallistu akateemiseen urakilpailuun, eikä heidän siten tarvitse huolehtia urakehityksestään ja tuotoksistaan yliopistojen nykyisten suoritusmittareiden valossa. He yrittävät pärjäillä instituutioiden reunamilla työnsä tiukkoja määrittelyjä vastustaen, kiertäen ja uusiksi luoden. Samalla heillä on mahdollisuus keskittyä asioihin, joista he todella välittävät (ks. Uskallatko välittää?).

Kollegoistaan huolehtivat yliopiston manageritkin kannustavat monia urajärjestelmään kelvottomiksi luokiteltuja työntekijöitä juuri tällaiseen toimintatapaan. Urajärjestelmään sidotut tähtitutkijat kun eivät ehdi kaikkea yliopistotyötä tekemään ja tueksi tarvitaan apulaisia – tuntiopettajia, määräaikaisia projektityöntekijöitä, sijaisia. Jotkut kutsuvat heitä elämäntapayrittäjiksi, toiset akateemiseksi prekariaatiksi. Monelle tällainen ”elämäntapa” tarkoittaa kuitenkin toisen luokan kansalaisuutta, pakkoyrittäjyyttä ja jatkuvaa huolta elannon ansaitsemisesta.

Olisiko silti mahdollista hahmotella vaihtoehtoista tilaa akateemiselle työlle pakkoyrittäjyyden, silpputyön tai urakiipimisen sijaan? Tilaa, jossa voisi tutkia, tehdä taidetta tai opettaa omaehtoisesti ja vaalia innostusta, luovuutta ja kestävää elämäntapaa? Ehkäpä nämä yhteisölliset tilat löytyvät nykyinstituutioiden ja niiden käytänteiden reunoilta, nurkista ja lomista. Tällaisia tiloja luovat akateemiset työntekijät luopuvat uramittelöistä ja niiden mukanaan tuomista eduista, mutta eivät luovuta. Päinvastoin, he ylläpitävät aatteitaan ja ihanteitaan uusien tekojen kautta, uusia toiminnan tiloja luoden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti