Benchmarking - tällaisiakin tavoitteita

Tiina Tutkija on tehnyt pienimuotoista vertailevaa tutkimusta eri yliopistojen visioista. Erityisesti eräästä suuresta huippuyliopistojen maasta löytyy lukuisia Tiinan silmää miellyttäviä toiminta-ajatuksia:

“Emphasizing student ownership of the educational experience, this curriculum encourages students to develop both an ability to think creatively and analytically about a variety of issues and ideas, as well as to bring unusual depth and passion to their particular field of interest.”

“…to prepare its graduates to better understand, live successfully within, and provide enlightened leadership to a richly diverse and increasingly complex world.”

(Kalamazoo College) 

“…the College encourages students to respect ideas and their free expression, and to rejoice in discovery and in critical thought; to pursue excellence in a spirit of productive cooperation; and to assume responsibility for the consequences of personal actions.”

“…seeks to identify and to remove restraints on students’ full participation, so that individuals may explore their capabilities and interests and may develop their full intellectual and human potential.”

(Harvard College) 

Näissä yliopistoissa opiskelijoita kannustetaan intohimoiseen uusien ideoiden ja asioiden tutkimiseen, kriittiseen ajatteluun, selkeään käsitykseen sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja vastuuseen sen toteuttamisesta. Toiminnan keskiöön nostetaan kunkin opiskelijan oma älyllinen intohimo ja sen toteuttaminen osana johdonmukaista opinto-ohjelmaa.

Hyvästä yrityksestään huolimatta Tiina ei löydä näiden yliopistojen visioista, strategioista tai toimintasuunnitelmista puhetta innovaatioista, menestyjistä, maailmanluokasta, kilpailukyvystä, vaikuttavuudesta, akateemisen johtajuuden edelläkävijyydestä, asiakaslähtöisyydestä tai kustannustehokkuudesta.

Mitähän surkimuksia niistäkin valmistuu?

Kehitys kehittyy

Tiina Tutkijan kotiyliopisto on rakentunut luovan ja kunnianhimoisen vision varaan ja sen strategiassa tavoitellaan parempaa tulevaisuutta. Näin hienot tavoitteet voisivat parhaassa tapauksessa puhaltaa henkiin jotain uutta ja ainutlaatuista. Siksi onkin ristiriitaista, että yliopiston nykyinen henkilöstö ei tunnu voivan kovin hyvin (ks. Kupla). Osa epäilee, että korkealentoinen visio koskee vain yliopiston uusia (pitkälti vielä palkkaamatta olevia) huippumenestyjiä. Tiinakin on blogin anonyymin kommentoijan (ks. Hevosenpaskabingo) lailla kuullut puhetta vanhasta aineksesta, josta näytetään haluavan eroon, ja miettii kuumeisesti kuuluuko hän tähän kategoriaan vai ei.

Joissakin yliopiston yksiköissä asia hoidetaan ”yksinkertaisesti” yt-neuvotteluiden kautta irtisanomisilla. Toisissa yksiköissä asia hoidetaan siten, että vanhan aineksen määräaikaisia työsuhteita ei enää jatketa (tunnetusti yliopisto on täynnä määräaikaisia työntekijöitä, joten kyse ei ole vain muutamasta poikkeustapauksesta). Ympäri yliopiston tämä koskettaa lukuisia Pauleja (ks. Turhan tuttu tarina?), jotka ovat tehneet elämäntyönsä opiskelijoiden kanssa, mutta eivät enää pärjää kilpailussa. Top Chefiä lainaten: Your performance just didn’t measure up, voit pakata veitsesi ja lähteä!

Aika moni näistä vuosia tai jopa vuosikymmeniä talossa olleista, nyt lähtöpassit saaneista ihmisistä kokee varsin irvokkaana hiljattain saamansa kutsun esimiehen kanssa käytävään kehityskeskusteluun, jonka tavoitteeksi on määritelty varmistaa strategian mukainen työskentely huippuyliopistossa, sopia mitattavat tavoitteet seuraavaksi vuodeksi sekä pohtia kunkin omaa urasuunnitelmaa ja sen linkittymistä huippuyliopiston urajärjestelmiin. 

Katastrofi Ylivetolassa

Tiina Tutkijan alter ego Aktiivityttö haluaa jakaa blogin lukijoiden kanssa itseään inspiroineen sankaritarinan. Aktiivityttö ei unelmoi supersankarin elämästä mutta saa tarinasta voimaa arkisessa taistelussaan sieluttomia tyhjyyshankkeita vastaan. Tarina kuulostanee masentavan tutulta, mutta paljastettakoon heti, että siinä on kaikeksi onneksi onnellinen loppu.

Tarina on nimeltään Tatu ja Patu supersankareina (Havukainen & Toivonen, 2010). Siinä Tatu ja Patu saavat tv:n kaukosäätimen avulla supervoimat käyttöön ja muuntautuvat Aktiivipojaksi ja Mittamieheksi. Pian he saavat kutsun sankari-idolinsa Hyberkybermiehen avuksi pelastamaan Ylivetolan kaupunki katastrofilta. Ylivetolassa vanhat rakennukset ovat nimittäin alkaneet kadota jäljettömiin ja tilalle on ilmestynyt kiiltävissä muovikuorissa upouusia moderneja teräsrakennelmia. 

Erilaisten käänteiden jälkeen sankarit saavat selville, että uudet rakennukset on toimittanut mystinen TT. Sankarit löytävät TT:n ja heille paljastuu, että TT onkin Hyberkybermiehen arkkivihollinen, oikealta nimeltään Tohtori Tyhjiö! Tohtorin tavoitteena on muuntaa Ylivetola uudeksi uljaaksi businesskehdoksi ja siten vanhat toimitilat saavat uusia nimiä kuten Pahoinvointikeskus, Epäkuntosali, Inhopiste, Kurjasto ja Murheilukenttä. Koska Ylivetolan kiittämättömät asukkaat eivät ole olleet uudistuksista mielissään, TT aikookin korvat asukkaat uusilla, kuuliaisilla nukeilla, jotka on ohjelmoitu sanomaan ”Rakastan Tohtori Tyhjiötä”. Supersankarit eivät lannistu ja onnistuvat lopulta taltuttamaan TT:n voimat vievällä ryhmähalilla (kyseessä ei siis ole Suomessa yleistynyt jaxuhali-ilmiö). 

Pahis saa palkkansa oikeudenkäynnissä, jossa hänen turhan muutoshankkeensa todetaan kaupungin lakipykälän 175b nojalla olleen ”tosi tyhmää” ja hänet määrätään palauttamaan Ylivetola rakennuksineen ennalleen.

Lasten suusta kuulee totuuden

Neea, 8, jakaa Huippuyliopistoblogissa tulkintansa yliopistomaailman avainkäsitteistä:

Huippuyliopisto: ”Se on niinkun sellanen et siel on niinku tosi hyvä olla ja siel on niinku hyvät johtajat.”

Julkaisu: ”Se on niinku sellanen et kun joku kirja julkaistaan se on julkaisu tai kun joku biisi julkaistaan youtubeen niin se on julkaisemista.”

Tieteellinen artikkeli: ”Moniste, jossa on kaikkea tieteellistä josta tietää, ja joku tyyppi on tehnyt sen.”

Opiskelu: ”Esimerkiksi koulussa, päiväkodissa, yliopistossa ja töissä, joka paikassa opiskellaan.”

Opetus: ”Niinku opetetaan aikuisia tai lapsia. Kaikissa tiedäksä niinku esimerkiksi oppiaineissa tai muissa sellaisissa jutuissa.”

Strategia: ”Sano eka mikä se on? En mä tiedä mikä se on?”

Kansainvälisyys: ”Et on niinku sellanen kansallinen välisyys.”

Arviointi: ”Että arvaa jotain tosi hienoa!”

Kilpailukyky: ”Kun kilpailee niin siinä tulee sellainen kyky, et mä pystyn kyllä kilpailla tai sitten tuntuu et nyt tää menee ihan pieleen.”

Menestyjä: ”Se on mun mielestä ihminen joka on menestynyt. Et ei oo enää se oma itsensä vaan on ihan erilainen tai joku toinen. ”

Väärin kansainvälistynyt

Tiina Tutkija on saanut huippuyliopisto-blogin haastateltavaksi kokeneen tutkijan Maisa Matkaajan. Maisa on luvannut jakaa meille akateemisen kosmopoliitin salaisuuksia.

Mistä kansainvälisyytesi kumpuaa?

Pienenä tyttönä ollessani pappa esitteli minut Seurasaaren portilla työkaverilleen. Taisin vähän pelätä mustaa miestä, kun muistan, että minua oikein työnnettiin sanomaan käsipäivää sedälle, tädille ja lapsille. Afrikkalainen oli Suomessa tutustumassa sähköalan hommiin tai mitä se isi nyt tekikään töissä.

Puhutko monia kieliä?

Koulussa rupesin lukemaan kieliä. Englantia tulee telkusta niin paljon, että koulutunnit kannattaa käyttää muihin kieliin. Luin siis saksaa, ranskaa ja ruotsia. Ja koulun jälkeen espanjaa kesäyliopistossa. Interreilillä jatkettiin siitä, mihin lapsuuden lomamatkat jäivät. Ystäviä alkoi kertyä Euroopan eri kolkilta. Puolalaiselle kirjeystävälle läheteltiin äidin kanssa kahvia ja teetä Jaruzelskin hallinnon aikana. Pappa ja äiti olivat ystävystyneet kokonaisen kylän kanssa Bulgariassa. Onneksi sieltä ei päässyt helpolla länteen, muuten meillä ei olisi siskonpedit riittäneet kyläilijöille. Ensimmäisenä yliopistosyksynäni liityin Amnestyyn, ja kirjeystävien määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Maailmankuva alkoi hahmottua, kun paljastui, että tiibetiläisessä lääketieteessä on puolensa, vahvimmat feministit löytyvät Egyptistä ja brasilialaiset katulapset organisoituvat etujärjestöihin, joilla on omat seminaarinsa ja kokoontumisensa. Kaikkein köyhimmissäkin maissa ja pahimman hirmuvallan alla toimii käsittämätön määrä viisaita, mielikuvituksekkaita ja rohkeita naisia ja miehiä. Tavallisten ihmisten salaliitto hallituksia vastaan – yess. Keski-ikäiset ulsterimiehet tosin huomauttivat joskus kadulla kun kerättiin nimiä adresseihin että ”älkää te tytöt sekaantuko ulkopolitiikkaan”.

Mutta me vaan sekaannuttiin. Uruguaylainen ystäväni, suomalaisen merikapteenin tytärpuoli, vei meidät kotiin lähtiessään tutustumaan eteläisen hemisfäärin asioihin. Osallistuimme väittelyihin siitä, oliko meillä oikeus tai velvollisuus ottaa kantaa sikäläiseen kansanäänestykseen, jossa päätettiin lopulta painaa diktatuurin aikaiset ihmisoikeusrikokset villaisella. Ennen 90-luvun lamaa opiskelija saattoi ansaita matkarahat oheistöillä ja lähteä vaikka Nigaraguaan tutustumaan kahvinpoimijoiden arkeen. 

Onko perheesikin kansainvälinen?

Menin naimisiin sen kirjakieltä puhuneen insinöörin kanssa, joka ilmestyi Amnesty-ryhmääni. Luulin ensin ruotsinkieliseksi, mutta mielitiettyni paljastui Ranskan kansalaiseksi. Ei haittaa, tulihan sitäkin kieltä opeteltua. Tämä kunnon helsinkiläinen veronmaksaja pelasti laman alle valmistuneen humanistin velkakierteestä maksamalla hänen perintöveronsa asunnosta, jota ei voinut myydä koska leski-isä asui siinä. Ranskalaiset appivanhempani osoittautuivat lämminhenkisiksi ihmisiksi, jotka ottivat orvon miniänsä hellään huomaansa. Sama vastaanotto odotti myös adoptiolapsiamme, joista toinen sai pitää alkuperäisen kansalaisuutensa, toisen oli luovuttava siitä muuttaessaan Suomeen. Nelihenkisellä perheellä oli nyt yhteensä yhdeksän passia, koti Helsingissä ja kesäkoti Ranskassa. Ja näkymättömät siteet yhdistivät minut kahteen aasialaiseen sisareeni, joiden ei olisi pitänyt joutua luopumaan lapsestaan. Jos maailma olisi oikeudenmukainen, minulla ei olisi lapsia.

Miten kansainvälisyys näkyy työssäsi?

Yliopistossa olin oppinut psykologiaa ja kulttuuriantropologiaa. Mihis töihin niitä voisi soveltaa? Maahanmuuttajien suomen kielen kursseilla oli töitä yhteiskuntatiedon opettajana ja hetken aikaa myös oppimisvaikeuksien selvittelijänä. Tuumin, että voisin olla palkkani väärti yhteiskunnalle ehkäisemällä kokonaisten perheiden luisun marginaaliin, jos perheen pää saataisiin mahdollisimman nopeasti jaloilleen ja jalansijalle tässä yhteiskunnassa. Semmoiseen toimintaan ei Suomessa kuitenkaan riittänyt rahaa.

Vain talouselämään sijoitettiin taloudellisia voimavaroja. Voisiko ajatella, että työelämässä olisi kohennettavaa siinä, miten yhteistyö sujuu eri väestöryhmien kesken? Todistaisin asian tutkimuksella, joka osoittaisi, mistä kenkä puristaa. Johdin tutkimushankkeen, jossa syväluodattiin vaihteeksi myös humanistien voimin Suomalaisen elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kansainvälistymistä. Jatkoin aiheesta väitöskirjan, jossa paljastin, miten tavalliset työntekijät kyllä osaavat ystävystyä, mutta yhteiskunnassa kiertää joukko ennakkoluuloja ja ”myyttejä”. Yhden mukaan Suomi ei kuulu maailmaan. Siksi suomalaisten on matkustettava ulkomaille kansainvälistymään. Täällä kotimaassa se ei onnistu, koska Suomessa ei voi kohdata kulttuuria, ainoastaan normaalielämää. Ja ulkomaalainen joka tupsahtaa keskelle normaaliarkea on auttamatta tiellä ja väärässä paikassa. Haitta, häiriö, rasite. Päätin lopulta kirjoittaa väitöskirjani englanniksi sillä perusteella, että on reilumpaa tarjota etnografisen tutkimuksen osallistujille mahdollisuus lukea se ja kommentoida. Ajattelin myös ottaa osapuolia mukaan keskusteluun suomen taidoista riippumatta. Ja olihan niitä kollegoja ulkomailla, jotka olivat alan keskustelijoita hekin. Ihan helppo ei ollut ryhtyä kirjailijaksi englannin kielellä, kun piti yrittää tuottaa helppolukuista proosaa aika kimurantista asiasta. Olin pikkuisen ylpeä aikaansaannoksestani.

Miten kansainvälisyys näkyy uudessa, uljaassa yliopistossa?

Yliopistooni tuli tuulahdus Wall Streetilta. Nyt ei enää tehdä tiedettä, nyt tehdään bisnestä tutkinnoilla, titteleillä ja brändeillä. Hieman jälkijunassa muusta akateemisesta maailmasta Suomessakin imitoidaan bisnesmaailman organisaatiokulttuuria, johon kuuluvat työholismi tai ainakin sellaisen esittäminen, keinotekoiset suoritusmittarit, kilpailu ja karsinta, reipas elitismi, ylimmän johdon herrakerhot, salailu ja disinformaatio ynnä muut tulosjohtamisvälineet, joiden seurauksena fiksuimmat lähtevät, monet sairastuvat, perheet hajoavat  ja tulokset ovat häthätää kuorrutettuja silkkokakkuja. Mutta laitoksilla on kiire ja viralliset sloganit raikaavat. Meno on jotakin Stalinin viisivuotissuunnitelmien ja Orwellin kirjojen väliltä. Niin pelottava kuin tulevaisuus onkin, tässä pelissä on huvittavat puolensa. Yksi niistä on ideologiaan kuuluva kansainvälisyyskultti. Tämä on yksi mittari, jolla tieteentekijöiden kelpoisuutta mitataan. Kaksoiskansalaisuuteni kuulemma toi pienen lisäpinnan laitoksen laariin, sillä ulkomailla syntyneet aivot ovat viisaampia. 

 

Mutta sitten sain yliopiston johdolta hyviä neuvoja. Sillä nythän on niin, että ei me voida aina vaan ajatella että pelkällä suomen kielellä pärjätään. Kyllä pitää asennoitua niin, että englannin kieli on otettava haltuun. Muistivihkoon vaan aina ylös kun tulee hyviä sanoja ja idiomaattisia ilmaisuja vastaan. Niitä voi sitten käyttää omissa teksteissään. Niin sain minäkin hienoja yksilöllisiä neuvoja matkalle kohti uutta uljasta mikä se nyt olikaan.

Miten kansainvälisyys tukee akateemista uraasi?

Jos haluan pätevöityä opettamaan nyky-yliopistossa, minun tulee osallistua pedagogiseen koulutukseen, jossa muun muassa opetetaan konsultti-insinöörien voimin, kuinka kansainvälisiä projekteja johdetaan ja miten kulttuurierot hoidellaan. Insinöörit ja ekonomit osaavat nämä, koska he ovat pätevöityneet ylimmillä asteilla eli vientiteollisuuden palveluksessa. Muuten en voi lähestyä oikealla tavalla tulevaisuuden maksukykyisiä ulkomaalaisopiskelijoita, jotka ovat lunastaneet tutkintonsa ja tarvitsevat väliin tulevat opinnot mahdollisimman joustavasti.     

Jos haluan olla palkkalistoilla vastaisuudessa, minun tulee muuttaa asumaan ulkomaille vähintään vuodeksi. Sinä aikana minun on osallistuttava jonkin kansainvälisen eli länsimaisen, mieluiten Ivy League –yliopiston toimintaan verkottumalla mahdollisimman elitistisesti maksimaalisen face time’n avulla.  Tätä varten voin saada apurahoja. Hollantilaisen kollegani kanssa vitsailemme siitä, että voisimme vaihtaa rooleja, jolloin olisimme molemmat yliopistojemme silmin ”kansainvälisiä resursseja” sen sijaan että olemme nyt jämähtäneitä luusereita. Minun tulee siis joko jättää maahanmuuttajamieheni yksinhuoltamaan teini-ikäisiä lapsiamme ilman isovanhempien tukea tai irrottaa herkät teinit juuriltaan ja kouluistaan ja pakottaa koko perhe määräaikaisen rahoitukseni varaan ulkomaankeikalle. No eihän se näin mene.

Oikeasti se menee niin, että minä olen mies, ja vaimoni irtoaa helposti ammatillisista kiinnikkeistään. Lapset ovat vielä pieniä, sillä olen perustanut perheeni ajoissa. Olen suunnannut suoraan ylioppilaskirjoituksista kaupallis-teknokraattisille urille. Olen hyvän keskiluokkaisen kodin kasvatti, vähän lätkäjuntti, mutta siihenhän se juuri auttaa että meidän suomalaisten tosiaan täytyy nyt vähän terästäytyä ja uskaltaa kansainvälistyä ihan vaikka menemällä pois omalta mukavuusalueelta. Sitä joutuu oikeasti nöyrtymään, kun ei olekaan vain rantalomalla kääntymässä, vaan ihan töissä siellä jossain. Pilvenpiirtäjän hississä tulee vastaan erinäköisiä kehoja jakkupuvuissaan ja ihmiset lausuu niin eri tavoilla ”performance managerin”.                                      

AA: Anonyymit avautujat

Tiina Tutkijalle on esitetty perustellusti kysymys siitä, miksi blogi on anonyymi. Tähän on kolme syytä:

1. Tiina Tutkija on huolissaan siitä, miten blogin kirjoittaminen vaikuttaa hänen uraansa huippuyliopistossa. Hän arvelee, että kaikki eivät ole mielissään suorasta julkisesta puheesta, joka on ristiriidassa yliopiston virallisen viestinnän kanssa. Tiina tunnustaa, että on paradoksaalista tuntea huolta kriittisestä ajattelusta yliopistossa, jossa kriittistä ajattelua nimenomaan pyritään opettamaan. Tästä voi itse kukin päätellä jotain asioiden laidasta. 
2. Tiina Tutkija on saanut paljon palautetta, jossa ihmiset tunnistavat blogista omia kokemuksiaan ja tunteitaan ja omien akateemisten yhteisöjensä käytäntöjä. Anonyymius voi auttaa löytämään tällaisia samaistumiskohteita: vaikka kyse on tietylle tutkijalle tietyssä laitoksessa ja tietyssä yliopistossa tapahtuvista asioista, kyse on samalla myös yksilön kokemuksen ylittävistä käytännöistä, joissa me kaikki olemme mukana eri puolilla akateemista maailmaa.
3. On otettava huomioon mahdollisuus, että Tiina Tutkijan persoonallisuus alkaa jakautua ja hänen identiteettinsä koostua yhä useammista, jopa keskenään ristiriitaisista paloista.