Väärin kansainvälistynyt

Tiina Tutkija on saanut huippuyliopisto-blogin haastateltavaksi kokeneen tutkijan Maisa Matkaajan. Maisa on luvannut jakaa meille akateemisen kosmopoliitin salaisuuksia.

Mistä kansainvälisyytesi kumpuaa?

Pienenä tyttönä ollessani pappa esitteli minut Seurasaaren portilla työkaverilleen. Taisin vähän pelätä mustaa miestä, kun muistan, että minua oikein työnnettiin sanomaan käsipäivää sedälle, tädille ja lapsille. Afrikkalainen oli Suomessa tutustumassa sähköalan hommiin tai mitä se isi nyt tekikään töissä.

Puhutko monia kieliä?

Koulussa rupesin lukemaan kieliä. Englantia tulee telkusta niin paljon, että koulutunnit kannattaa käyttää muihin kieliin. Luin siis saksaa, ranskaa ja ruotsia. Ja koulun jälkeen espanjaa kesäyliopistossa. Interreilillä jatkettiin siitä, mihin lapsuuden lomamatkat jäivät. Ystäviä alkoi kertyä Euroopan eri kolkilta. Puolalaiselle kirjeystävälle läheteltiin äidin kanssa kahvia ja teetä Jaruzelskin hallinnon aikana. Pappa ja äiti olivat ystävystyneet kokonaisen kylän kanssa Bulgariassa. Onneksi sieltä ei päässyt helpolla länteen, muuten meillä ei olisi siskonpedit riittäneet kyläilijöille. Ensimmäisenä yliopistosyksynäni liityin Amnestyyn, ja kirjeystävien määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Maailmankuva alkoi hahmottua, kun paljastui, että tiibetiläisessä lääketieteessä on puolensa, vahvimmat feministit löytyvät Egyptistä ja brasilialaiset katulapset organisoituvat etujärjestöihin, joilla on omat seminaarinsa ja kokoontumisensa. Kaikkein köyhimmissäkin maissa ja pahimman hirmuvallan alla toimii käsittämätön määrä viisaita, mielikuvituksekkaita ja rohkeita naisia ja miehiä. Tavallisten ihmisten salaliitto hallituksia vastaan – yess. Keski-ikäiset ulsterimiehet tosin huomauttivat joskus kadulla kun kerättiin nimiä adresseihin että ”älkää te tytöt sekaantuko ulkopolitiikkaan”.

Mutta me vaan sekaannuttiin. Uruguaylainen ystäväni, suomalaisen merikapteenin tytärpuoli, vei meidät kotiin lähtiessään tutustumaan eteläisen hemisfäärin asioihin. Osallistuimme väittelyihin siitä, oliko meillä oikeus tai velvollisuus ottaa kantaa sikäläiseen kansanäänestykseen, jossa päätettiin lopulta painaa diktatuurin aikaiset ihmisoikeusrikokset villaisella. Ennen 90-luvun lamaa opiskelija saattoi ansaita matkarahat oheistöillä ja lähteä vaikka Nigaraguaan tutustumaan kahvinpoimijoiden arkeen. 

Onko perheesikin kansainvälinen?

Menin naimisiin sen kirjakieltä puhuneen insinöörin kanssa, joka ilmestyi Amnesty-ryhmääni. Luulin ensin ruotsinkieliseksi, mutta mielitiettyni paljastui Ranskan kansalaiseksi. Ei haittaa, tulihan sitäkin kieltä opeteltua. Tämä kunnon helsinkiläinen veronmaksaja pelasti laman alle valmistuneen humanistin velkakierteestä maksamalla hänen perintöveronsa asunnosta, jota ei voinut myydä koska leski-isä asui siinä. Ranskalaiset appivanhempani osoittautuivat lämminhenkisiksi ihmisiksi, jotka ottivat orvon miniänsä hellään huomaansa. Sama vastaanotto odotti myös adoptiolapsiamme, joista toinen sai pitää alkuperäisen kansalaisuutensa, toisen oli luovuttava siitä muuttaessaan Suomeen. Nelihenkisellä perheellä oli nyt yhteensä yhdeksän passia, koti Helsingissä ja kesäkoti Ranskassa. Ja näkymättömät siteet yhdistivät minut kahteen aasialaiseen sisareeni, joiden ei olisi pitänyt joutua luopumaan lapsestaan. Jos maailma olisi oikeudenmukainen, minulla ei olisi lapsia.

Miten kansainvälisyys näkyy työssäsi?

Yliopistossa olin oppinut psykologiaa ja kulttuuriantropologiaa. Mihis töihin niitä voisi soveltaa? Maahanmuuttajien suomen kielen kursseilla oli töitä yhteiskuntatiedon opettajana ja hetken aikaa myös oppimisvaikeuksien selvittelijänä. Tuumin, että voisin olla palkkani väärti yhteiskunnalle ehkäisemällä kokonaisten perheiden luisun marginaaliin, jos perheen pää saataisiin mahdollisimman nopeasti jaloilleen ja jalansijalle tässä yhteiskunnassa. Semmoiseen toimintaan ei Suomessa kuitenkaan riittänyt rahaa.

Vain talouselämään sijoitettiin taloudellisia voimavaroja. Voisiko ajatella, että työelämässä olisi kohennettavaa siinä, miten yhteistyö sujuu eri väestöryhmien kesken? Todistaisin asian tutkimuksella, joka osoittaisi, mistä kenkä puristaa. Johdin tutkimushankkeen, jossa syväluodattiin vaihteeksi myös humanistien voimin Suomalaisen elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kansainvälistymistä. Jatkoin aiheesta väitöskirjan, jossa paljastin, miten tavalliset työntekijät kyllä osaavat ystävystyä, mutta yhteiskunnassa kiertää joukko ennakkoluuloja ja ”myyttejä”. Yhden mukaan Suomi ei kuulu maailmaan. Siksi suomalaisten on matkustettava ulkomaille kansainvälistymään. Täällä kotimaassa se ei onnistu, koska Suomessa ei voi kohdata kulttuuria, ainoastaan normaalielämää. Ja ulkomaalainen joka tupsahtaa keskelle normaaliarkea on auttamatta tiellä ja väärässä paikassa. Haitta, häiriö, rasite. Päätin lopulta kirjoittaa väitöskirjani englanniksi sillä perusteella, että on reilumpaa tarjota etnografisen tutkimuksen osallistujille mahdollisuus lukea se ja kommentoida. Ajattelin myös ottaa osapuolia mukaan keskusteluun suomen taidoista riippumatta. Ja olihan niitä kollegoja ulkomailla, jotka olivat alan keskustelijoita hekin. Ihan helppo ei ollut ryhtyä kirjailijaksi englannin kielellä, kun piti yrittää tuottaa helppolukuista proosaa aika kimurantista asiasta. Olin pikkuisen ylpeä aikaansaannoksestani.

Miten kansainvälisyys näkyy uudessa, uljaassa yliopistossa?

Yliopistooni tuli tuulahdus Wall Streetilta. Nyt ei enää tehdä tiedettä, nyt tehdään bisnestä tutkinnoilla, titteleillä ja brändeillä. Hieman jälkijunassa muusta akateemisesta maailmasta Suomessakin imitoidaan bisnesmaailman organisaatiokulttuuria, johon kuuluvat työholismi tai ainakin sellaisen esittäminen, keinotekoiset suoritusmittarit, kilpailu ja karsinta, reipas elitismi, ylimmän johdon herrakerhot, salailu ja disinformaatio ynnä muut tulosjohtamisvälineet, joiden seurauksena fiksuimmat lähtevät, monet sairastuvat, perheet hajoavat  ja tulokset ovat häthätää kuorrutettuja silkkokakkuja. Mutta laitoksilla on kiire ja viralliset sloganit raikaavat. Meno on jotakin Stalinin viisivuotissuunnitelmien ja Orwellin kirjojen väliltä. Niin pelottava kuin tulevaisuus onkin, tässä pelissä on huvittavat puolensa. Yksi niistä on ideologiaan kuuluva kansainvälisyyskultti. Tämä on yksi mittari, jolla tieteentekijöiden kelpoisuutta mitataan. Kaksoiskansalaisuuteni kuulemma toi pienen lisäpinnan laitoksen laariin, sillä ulkomailla syntyneet aivot ovat viisaampia. 

 

Mutta sitten sain yliopiston johdolta hyviä neuvoja. Sillä nythän on niin, että ei me voida aina vaan ajatella että pelkällä suomen kielellä pärjätään. Kyllä pitää asennoitua niin, että englannin kieli on otettava haltuun. Muistivihkoon vaan aina ylös kun tulee hyviä sanoja ja idiomaattisia ilmaisuja vastaan. Niitä voi sitten käyttää omissa teksteissään. Niin sain minäkin hienoja yksilöllisiä neuvoja matkalle kohti uutta uljasta mikä se nyt olikaan.

Miten kansainvälisyys tukee akateemista uraasi?

Jos haluan pätevöityä opettamaan nyky-yliopistossa, minun tulee osallistua pedagogiseen koulutukseen, jossa muun muassa opetetaan konsultti-insinöörien voimin, kuinka kansainvälisiä projekteja johdetaan ja miten kulttuurierot hoidellaan. Insinöörit ja ekonomit osaavat nämä, koska he ovat pätevöityneet ylimmillä asteilla eli vientiteollisuuden palveluksessa. Muuten en voi lähestyä oikealla tavalla tulevaisuuden maksukykyisiä ulkomaalaisopiskelijoita, jotka ovat lunastaneet tutkintonsa ja tarvitsevat väliin tulevat opinnot mahdollisimman joustavasti.     

Jos haluan olla palkkalistoilla vastaisuudessa, minun tulee muuttaa asumaan ulkomaille vähintään vuodeksi. Sinä aikana minun on osallistuttava jonkin kansainvälisen eli länsimaisen, mieluiten Ivy League –yliopiston toimintaan verkottumalla mahdollisimman elitistisesti maksimaalisen face time’n avulla.  Tätä varten voin saada apurahoja. Hollantilaisen kollegani kanssa vitsailemme siitä, että voisimme vaihtaa rooleja, jolloin olisimme molemmat yliopistojemme silmin ”kansainvälisiä resursseja” sen sijaan että olemme nyt jämähtäneitä luusereita. Minun tulee siis joko jättää maahanmuuttajamieheni yksinhuoltamaan teini-ikäisiä lapsiamme ilman isovanhempien tukea tai irrottaa herkät teinit juuriltaan ja kouluistaan ja pakottaa koko perhe määräaikaisen rahoitukseni varaan ulkomaankeikalle. No eihän se näin mene.

Oikeasti se menee niin, että minä olen mies, ja vaimoni irtoaa helposti ammatillisista kiinnikkeistään. Lapset ovat vielä pieniä, sillä olen perustanut perheeni ajoissa. Olen suunnannut suoraan ylioppilaskirjoituksista kaupallis-teknokraattisille urille. Olen hyvän keskiluokkaisen kodin kasvatti, vähän lätkäjuntti, mutta siihenhän se juuri auttaa että meidän suomalaisten tosiaan täytyy nyt vähän terästäytyä ja uskaltaa kansainvälistyä ihan vaikka menemällä pois omalta mukavuusalueelta. Sitä joutuu oikeasti nöyrtymään, kun ei olekaan vain rantalomalla kääntymässä, vaan ihan töissä siellä jossain. Pilvenpiirtäjän hississä tulee vastaan erinäköisiä kehoja jakkupuvuissaan ja ihmiset lausuu niin eri tavoilla ”performance managerin”.