Peräänkuuluttamalla AI:ta Huippuyliopistoon emme nyt tarkoita tekoälyä (artificial intelligence) vaan Appreciative Inquiry- kehittämisotteen henkeä. Sen keskeisenä periaatteena on kehittää toimintaa dialogisesti tulevaisuuteen suuntautuvien, positiivisten kysymysten kautta. Yleensä kehittäminen on ongelmakeskeistä: joku mättää ja siihen yritetään hakea ratkaisua. AI:ssa taas keskitytään tunnistamaan, arvostamaan ja vahvistamaan elinvoimaa, luovuutta ja iloa tuovia visioita ja toimintatapoja jo olemassa olevasta.
Isoja visioita ei Huippuyliopistolta puutu, mutta ovatko ne AI:n hengen mukaisia? Analyysimme mukaan huippuyliopistohanke on epäonnistunut kehittämisessään kolmessa suhteessa. Ensinnäkin, Huippuyliopisto lähti liikkeelle ongelmakeskeisesti. Me emme ole riittävän hyviä, isoja, globaaleja emmekä tarpeeksi korkeilla listasijoilla. Jo tässä vaiheessa ongelma määriteltiin ulkokohtaisesti ja samalla rajattiin tavoitteet, ajattelutavat ja mahdolliset ratkaisut sen mukaisiksi.
Toiseksi, hankkeessa ohitettiin kokonaan omaehtoinen, olemassaolevan potentiaalin tunnistaminen - appreciating 'the best of what is'. Toki Huippuyliopistossa ulkopuolisin arviointivoimin kartoitettiin strategisia ydinosaamisia teknisillä mittareilla. Tämä ei kuitenkaan ole ihan sama asia kuin se, että työntekijät yhdessä pohtivat niitä tekijöitä, jotka ovat tavoittelemisen arvoisia ja saavat heidät kukoistamaan. Arvostaminen jäi siis tekemättä.
Kolmanneksi, visiointi ja suunnittelu ei syntynyt demokraattisen ja dialogisen prosessin kautta. Näennäisosallistamista Huippuyliopistossa kyllä riittää: erilaisilla johdon tarjoamilla 'osallistavilla ja dialogisilla' kahvitilaisuuksilla saisi kalenterinsa täyteen. Kun AI:n mukaan positiivisilla kysymyksillä ja moniäänisella luovalla dialogilla voidaan rakentaa uutta todellisuutta luovasti ja elinvoimaisin sanoin, Huippuyliopistossa visio ja strategia vain ilmestyivät eräänä päivänä värikkäänä esitteenä kunkin työntekijän postilaatikkoon. Niiden todellisuutta rakentavat, yrityselämästä kopioidut avainsanat voi tarkistaa hevosenpaskabingosta.
Muutoksia toki saadaan aikaan pyyhkäisemällä pöydältä kaikki vanha, kilpailuttamalla ja arvioimalla. Omaleimaista ja uutta luovaa kulttuuria näillä keinoin ei synny, eikä myöskään radikaaleja, transformatiivisia muutoksia. Maailman muuttamisen missio tosin lieneekin vain viestintätoimiston keksimä iskulause.
Hyvä Tiina! Tässä pohdiskelussa tiivistyy se, mikä meni ja menee pieleen huippuyliopiston luomisessa. Toinen puoli on sitten mitä kaikkea noin johdetusta muutoksesta seuraa. Itse kukin voi pohtia kannattaako tavoitella tenure track paikkaa tässä järjestelmässä. Dynaamisemmat organisoitumisen muodot alkavat tuntumaan paljon kiinnostavimmilta.
VastaaPoistaTäyttä asiaa! Seitsemän professuurivuoden jälkeen jaan tasan samat kokemukset Aallosta. Ihmettelen eniten sitä, miten lammasmaisesti suuri osa opetus- ja hallintohenkilökuntaa hyväksyy kaiken.
VastaaPoistaYhden sortin Neuvostoliitto koko systeemi. Internationale politburo päättää kaikista tärkeistä asioista. Johto on kaukana työntekijöistä. Johdon tapaaminen on vaikeaa ja aika pitää varata viikkoja ellei kuukausia aikaisemmin jos onnistuu silloinkaan. Johto puhuu opiskelusta tuotantolinjana 4-5 vuotissuunnitelman mukaan. Kaikki hämärän kansainvälisen aatteen puolesta. Edut ja päätäntävalta pois rivityöntekijöiltä ja eliittiryhmälle hieman palkkaa lisää jotta pysyvät hiljaisina. Ahkerimmat aatetoverit palkitaan puolueen viroilla.
VastaaPoista