tiistai 28. toukokuuta 2013

Puppuanalyysi

Huippuyliopiston viimeisimmässä, syksyllä 2012 tehdyssä henkilöstökyselyssä “tärkeimmiksi kehittämisalueiksi nousivat” (lue: murska-arviot sai) “päätöksenteko: johtamisjärjestelmän selkeyttäminen, päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen ja yhteisön systemaattisempi osallistuminen päätösten valmisteluun”. Nyt hallitus ja johtorymä on käsitellyt palautetta ja “suunnitellut ja lähtenyt toteuttamaan kehittämistoimenpiteitä”. 

Yhtenä tärkeimpänä ratkaisuna “johtoryhmä päätti lisätä professorien ja yliopiston johdon välistä vuorovaikutusta ja kuuntelua”. Olemmeko ainoat, joista tuntuu ironiselta, että top-down johtamiskulttuurista johtuvat ongelmat pyritään ratkaisemaan vahvistamalla top-down johtamiskulttuuria? Johtoryhmä päättää (tässä tapauksessa lisätä vuorovaikutusta) ja muiden rooli on olla päätöksenteon (tässä tapauksessa lisääntyneen vuorovaikutuksen) kohteina. Toinen mielenkiintoinen huomio on se, että kaikki “kehittämistoimenpiteet” kerrotaan suunnatun professoreiden ja johdon väliseen vuorovaikutukseen. Professorit ovat toki yliopistomme keskeinen henkilöstöryhmä, mutta (ilmeisesti vastoin johdon toiveita) täällä on silti yhä töissä liuta lehtoreita, tuntiopettajia, tohtoriopiskelijoita, koordinaattoreita, tutkimusjohtajia, sihteereitä, asiantuntijoita ja monia muita. Ilmeisesti näiden henkilöstöryhmien vuorovaikutusta johdon kanssa (tai miksei vaikka keskenään) ei ole aihetta kehittää? 

Onneksi “johtoryhmä on myös päättänyt tiedottaa enemmän omasta toiminnastaan” ja “johtoryhmässä käsitellyistä asioista kerrotaan jatkossa säännöllisillä uutisilla Insidessa”. Yliopistomme henkilöstön kokeman demokraattisen keskustelun ja vaikutusmahdollisuuksien kaventumisen aiheuttama tyytymättömyys top-down päätöksentekoon ratkaistaan siis paremmalla tiedotuksella tästä samaisesta top-down päätöksenteosta. Saamme siis enemmän tietoa, mutta emme pääse vaikuttamaan yhtään sen enempää kuin ennenkään. Hurraa! 

“Henkilöstörakenteen toteuttamisessa” (lue: vanhasta henkilöstöstä eroonpääsemisessä) johtoryhmä aikoo panostaa “selkeään viestintään henkilöstörakenteen tahtotilasta” ja “henkilöstörakenteen muutoksen reunaehdoista”. Edes puppugeneraattori ei olisi osannut näin elegantisti pukea sanoiksi inhimillisiä tragedioita sisältävää huippuyliopistokelvottomien työntekijöiden ulosajoa. Onneksi Huippuyliopisto kuitenkin tukee “muutostilanteessa yksittäisten henkilöiden siirtymistä avoimille työmarkkinoille, yrittäjiksi tai eläkkeelle”. 

Lopuksi muistutetaan, että “palautetta voi antaa ja keskustelua käydä myös kyselyjen ulkopuolella”. No tässä sitä nyt olisi, koko blogin mitalta! 

(Lainaukset aihetta käsittelevästä sisäisestä uutisesta)

5 kommenttia:

  1. Olin pöyristynyt kun luin noista "kehittämistoimenpiteistä". Ei johto parka taida edes tietää mitä kehittäminen tarkoittaa. Täysin keinottomana johto lisää tiedotusta vaikka todellinen ongelma on että henkilöstö tietää ja ymmärtää liiankin hyvin mitä on tapahtumassa. Eiköhän kerrota kaikille vielä kerran mitä tenure track ja maailmanluokka tarkoittavat. Jospa ne sitten innostuisivat.

    VastaaPoista
  2. Pääkaupunkiseudun toisessa "huipputason" oppilaitoksessa, joka perustettiin AMK-sektorille syksyllä 2008, (tarkoituksena turvata oppilaitoksen kansainvälinen kilpailukyky, pelastaa pääkaupunkiseudun kunnat, maksaa valtionvelka ja tietysti selkiyttää johtoportaan ylenmääräistä palkitsemista) saatiin sitten autoritäärinsen perustamisprosessin jälkeen hyvin vastaavia tuloksia palautekyselyistä. Palautteeseen reagoineen johdon päätöksetkin olivat melko lailla sanasta sanaan samanlaisia. Seurauksia voi lukea aina silloin tällöin sanomalehdistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseisessä perustamisprosessissahan käytiin mielenkiintoinen näytelmä, jossa toisen fuusioitavan oppilaitoksen reksi sai kenkää aiheuttamalla "epäluottamusta" näiden ns. visionäärien keskuudessa. Kamelin selän katkaisija oli ilmeisesti sitten se, että hän halusi valtiolta lausunnon valtionosuuksilla koululle rakennettujen kiinteistöjen vuokraamisesta nyt yllättäen kuntayhtymän toimesta uudelle, perustettavalle oppilaitokselle. Ennen vuokria ei ollut peritty, mutta kaipa tämä liittyy siihen "oppilaitoksen taloudellisen toiminnan turvaamiseen"? ;)

      Jos katselee sittemmin kyseisen, uuden oppilaitoksen julkaistuja vuokrakustannuksia, ovat ne muuten nousseet aika rajusti... juu, kyllähän kiinteistöt ovat kalliita pääkaupunkiseudulla ja niiden vuokratkin ovat tunnetusti nousseet, mutta että ihan noin paljon...

      Taitaa kuitenkin olla niin, että myös meidän huippuyliopistomme perustaminen on erityisesti hyödyttänyt sen ympärillä erilaisissa "tukitoimissa" pyöriviä yrityksiä. Erityisesti julkisia liikelaitoksia... saavat muutamien päättäjien kaverit hyviä bonareita taas.

      Mutta ollaan Suomessa sentään kehitytty: Jossain diktatuurissa olisi tämä reksiparka joko teloitettu tai "vain kadonnut" virheellisten julkisten kysymysten johdosta. Toisaalta, kun natsit sytyttelivät ensimmäisiä kirjarovioitaan, totesi näin myös Freud sanoen, että ennen olisi poltettu kirjailijatkin kirjojensa mukana. No, paloi niitäkin sitten myöhemmin...

      Poista
    2. Katos, löytyi uutinenkin tähän kommenttiin liittyen.

      http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Evtek-ammattikorkeakoulun+rehtori+erotettiin/HS20080611SI3KA01ilx

      Sen verran ilmeisesti meidän huippuyliopistomme johto on kuitenkin ollut varpaillaan, ettei ihan tämänkaltaista farssia ole ainakaan julkisuuteen tullut. Eri asia sitten tietysti on, mitä verhoissa on tapahtunut...

      Poista
  3. Heh, myös muualla siis osataan hoitaa nämä johtamisasiat kunniakkaasti. Näin opiskelijana on hämmentävää seurata sitä, miten vähän tietoa valuu yläportailta alaspäin... Ja kuten sanonta kuuluu niin se vähä mikä valuu tuntuu olevan silkkaa sitä itseään.

    Anekdoottina näin Kaisa-talon valmistuttua kirjastotiloja jäi tyhjilleen ja meidänkin oppiaineella on edessään muutto muutto muutaman vuoden kuluttua. Kiinnostavaa on, että tilojen uudelleen järjestelyistä ja etenkin käytännön muutostöistä päättävät lähinnä arkkitehti ja tiedekunnan hallinnon edustajat, varsinainen tilojen käyttäjäkunnan edustaja (1kpl! opetushenkilökunnasta) savustettiin prosessista ulos jo alkumetreillä. Opiskelijoilta ei tietenkään kysytty yhtään mitään.

    VastaaPoista