Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Huippuyliopiston johto maalailee ihan omassa sfäärissään vaikuttavassa visioblogissaan idyllistä kuvaa opetuksen suunnittelun tämänhetkisestä tilasta. Kyse on intohimosta, ideioiden ja ratkaisujen pohtimisesta, innostuksesta ja uteliaisuudesta. Samaan syssyyn viljellään tulevaisuuden osaamistarpeita, oppimiskeskeisyyttä, rajojen ylittämistä, sosiaalista, yhteiskunnallista ja globaalia ulottuvuutta, laajempaa ajattelu- ja toimintatapojen muutosta ja halua jakamiseen. Ja muistetaan tietysti kertoa, että uuden oppimis- ja opetuskulttuurin rakentaminen lähtee ihmisistä, vaikka se vaatii myös  epävarmuuden sietämistä ja uteliaisuutta. 

Aikamoista ritirimpsua yliopistossa, jossa kaikki uudistukset on toteutettu tutkimus (ja erityisesti “huippututkimus”) edellä, jossa ei näytä olevan minkäänlaista strategista näkemystä opetukseen liittyvistä pitkän aikavälin kysymyksistä, ja jossa opetus näyttäytyy rivitutkijan silmissä pahasti aliresurssoidulta. 

Rivitutkija ihmettelee esimerkiksi sitä, kuinka opetus hänen laitoksellaan aiotaan ylipäätään hoitaa alkavana lukuvuotena, kun lähes kaikkien määräaikaisten, lukuisia kursseja hoitaneiden opettajien työsuhteet ovat päättyneet ja nämä kokeneet opettajat harjoittavat nyt "innostusta ja uteliaisuutta" työttömyyskortistossa. Kursseja on karsittu ja jäljellä jäävien kurssien ryhmäkokoja kasvatettu, mutta riittääkö se? Opetus- ja tutkimushenkilöstön suhdeluku saatiin toki papereissa näyttämään hyvältä, kun johonkin strategiadokumenttiin keksittiin innovatiivinen lausuma “kaikki tutkivat, kaikki opettavat”. 

Rivitutkija myös pohdiskelee, mistä sen intohimon nyt keräisi siihen oman laitoksen opetusohjelman suunnitteluun, kun toistaiseksi “ideoiden ja ratkaisujen pohtiminen” on tarkoittanut lähinnä vääntöä siitä, kenen kurssit karsitaan ja kenen säilytetään. “Epävarmuuttakin” on Rivitutkija saanut sietää, koska vasta hiljattain selvisi, että hänen työsuhteelleen saattaisi ylipäätään olla jatkoa. “Halua jakamiseen” testattiin jo ennakkoon, kun Rivitutkijalta kyseltiin hänen kurssimateriaalejansa muiden käyttöön, jos hän ei enää olekaan kurssejaan opettamassa. 

Siinä sivussa Rivitutkijaa kummastuttaa, että vaikka joka puolella puhutaan resurssien niukkuudesta, meillä on silti varaa kouluttaa yhä enemmän ulkomaisia opiskelijoita. Toki Rivitutkijan mielestä kansainvälisyys on pop ja kaikenlainen siitä seuraava moninaisuus sitäkin hauskempaa. Vieläkin hienompaa olisi ihan aito globaali koulutuksellinen ja miksei muukin tasa-arvo. Koska Rivitutkija on hieman piilojuntti, hän ei kuitenkaan ymmärrä, miksi on yhteiskuntamme etujemme mukaista, että osassa koulutusohjelmia yli puolet talon ulkopuolelta tulevista maisteriopiskelijoista tulee ulkomailta. Ovatko “tulevaisuuden osaamistarpeemme” määritelty esimerkiksi Kiinassa, jonka nuorisoa koulutamme tuhansittain veronmaksajiksi – niin, minne? 

Rivitutkija on ajatellut tulevaisuudessa itsekin harjoittaa “rajanylittämistä”. Rajan voisi ylittää esimerkiksi kieltäytymällä pedagogisesta koulutuksesta, koska siellä hankittuja hienoja ideoita ei voi kuitenkaan resurssisyistä soveltaa käytäntöön. Raja saattaisi ylittyä myös kieltäytymällä opetukseen liittyvistä ylitöistä - ei siis enää uusia oppimateriaaleja tai palautetta opiskelijoille. Voisihan sitä kieltäytyä erilaisten ohjelmakomiteoiden jäsenyydestäkin, kun päätökset joka tapauksessa tehdään muualla (se olisi kyllä näyttänyt niin hyvältä cv:ssä!). Tai häipyä kokonaan - aika usein kun tuntuu siltä, että visioblogin mukaista "vastuuta välittää, suvaita ja innostaa" olisi helpompi toteuttaa jossain ihan muualla kuin yliopistossa (ks. Pärjäämistrategioita).