torstai 29. elokuuta 2013

Kehossa, mielessä, sydämessä

Huippuyliopiston jättänyt Aktiivityttö käynnistelee yliopistonjälkeistä elämäänsä. Huippuyliopistoa ei kuitenkaan ole aivan helppoa karistaa kannoiltaan ja kehostaan. Aktiivityttö joutuu erikseen muistuttamaan itseään, ettei hänen tarvitse enää uusintaa lukuisia vuosien varrella rutinoituneita käytänteitä uudessa arjessaan. 

Kun sähköpostin merkkiääni piippaa puhelimessa, Aktiivitytön olemus muuttuu levottomaksi ja keskittyminen katkeaa - voihan postilaatikkoon olla kilahtanut jokin tärkeä, äkillistä huomiota vaativa ja lisää työtä teettävä viesti johdolta, kollegalta tai opiskelijalta. Innostusta, jännitystä ja stressiä tihkuva aalto on juuri pyyhkäisemässä hänen lävitseen, kun hän oivaltaa että itseasiassa kukaan ei enää voi vaatia häneltä yhtään ideaa, ajatusta, arviointia, lomakkeen täyttämistä, ohjetta, neuvoa, raporttia, kuuliaisuutta, mitään muutakaan. Hänellä ei itseasiassa edes ole velvollisuutta käyttää koko sähköpostia, ellei häntä satu huvittamaan. Ensitöikseen hän poistaa puhelimestaan sähköpostin merkkiäänen. 

Kun Aktiivityttö eksyy vielä kerran selaamaan Huippuyliopiston tietokantoja, hän tekee mielessään vertailua kollegoidensa “huippujulkaisujen” määrästä (ai, ei tuollakaan ollut tuota enempää artikkeleita… No tuolla on kyllä paljon enemmän kuin minulla…) ja vertailukohteesta riippuen tuntee kehossaan joko ahdistavaa riittämättömyyttä tai piilevää ylemmyydentuntoa. Vaikka hän tietää, ettei hänen arvoansa enää mitata huippuartikkelien määrässä, hänen on vaikea päästää irti asetelmasta, joka häneen on vuosien varrella iskostettu, ja mielihyvästä, jonka tässä asetelmassa pärjääminen väistämättä tuottaa. 

Kun Aktiivityttö käy illalla nukkumaan, hän vilkaisee herätyskelloa ja laskee automaattisesti montako tuntia ehtii tänä yönä nukkua, jotta ehtii ajoissa töihin, jotta ylitöistä pullisteleva tehtävälista lyhenisi edes piirun verran, jotta lapset eivät joutuisi olemaan liian pitkiä päiviä hoidossa, jotta hän olisi hyvä ja tehokas ihminen. Kunnes hän muistaa, että hänhän voi aivan itse päättää mihin aikaan hän seuraavana aamuna herää. Hänellä ei ole kiire bussiin, vaan hän ehtii kammata koululaisensa hiukset, lukea päivän lehden, valmistaa uunipuuron. Hän voi katsoa ikkunasta ulos ja päättää auringon asennosta, aloittaako töiden parissa heti aamusta vai ryhtyäkö ensin puutarhatöihin. Ja vaikka hän työskentelisikin lopulta vain muutaman tunnin, hän tuntee saaneensa enemmän aikaan kuin kokonaisessa työpäivässä Huippuyliopistossa.

Aktiivityttö ei ole toimeton. Hän tekee edelleen työtään mutta ei enää alista itseään hallintakäytännöille joissa häntä mitataan, pisteytetään, arvioidaan, luokitellaan, vertaillaan ja pelkistetään. Tai niin hän luulee, huomatakseen että yli vuosikymmenen yliopistotyön jälkeen erilaiset hallintakäytännöt ovat yllättävän lujassa – asentoina, reaktioina ja tunteina kehossa, mielessä ja sydämessä. Vapautumisen tiellä hän on vasta alussa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti