tiistai 26. helmikuuta 2013

Varsinainen soppa

Otetaan sopan lähtökohdaksi Jussi Pakkasvirran osuva kiteytys yliopistouudistuksen avainsanoista:

Tuottavuuden lisääntyminen: työntekijöiden määrän vähentäminen samaan aikaan, kun tulosvaatimuksia kasvatetaan.

Kannustavuus ja/tai palkitseminen: yksikköjen rahoituksen ja työntekijöiden palkkojen reaalitason säilyttäminen (tuloksellisuuden samanaikaisesti kasvaessa).

Tulosohjaus: työn tavoitteiden ja toteutustapojen määrittely epäolennaisilla ja jopa naurettavilla indikaattoreilla.

Dynaamisuus ja/tai laatutyö: uusien raskaiden seuranta- ja valvontaprosessien rakentamista.

Sekoitetaan joukkoon Leena Kosken huomio siitä, kuinka tiedollisten ihanteiden sijaan tieteellisen toiminnan päämääriksi ja moraalisiksi hyveiksi määritetään nykyään tehokkuus, kilpailu, voittaminen ja ”huipulle” pääsy.

Maustetaan keitosta Tuukka Tomperin esittämällä kritiikillä: juuri yliopiston pitäisi tarkastella tämän managerialistisen kehityksen, välineellisen tehokkuusajattelun ja tulosjohtamisen vaikutuksia yhteiskunnassa, mutta nyt yliopistokin on läpikotaisin altistettu samaan ideologiaan.

Lisätään ripaus Martina Reuterin esittämästä huolesta: näyttää siltä, että yliopistojen autonomian väitetty lisäys ei suinkaan tarkoita tutkimuksen autonomiaa, vaan autonomian siirtämistä tutkijoilta ja opettajilta keskushallintoon ja strategisille johtajille, eli yhä pienemmälle piirille.

Pöytä on katettu, tervetuloa syömään!

Ainekset Jussi Pakkasvirta: Kun Universitatis muuttui projektiksi; Leena Koski: Yliopiston sisäisen järjestyksen muutos 1980-luvulta 2010-luvulle; Tuukka Tomperi: Akateemisia kysymyksiä esipuheen muodossa ja Martina Reuter: Haave strategisesta ohjauksesta teoksessa Tuukka Tomperi (toim., 2009) Akateeminen kysymys? Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti